13.06.2019 11:37
Lisää osaajia Keski-Suomen valmistavaan teollisuuteen
Keski-Suomen valmistava teollisuus on tällä hetkellä vahvassa kasvussa. Esimerkiksi Valmet kertoi tuoreeltaan, että sen Rautpohjan tehtaalla on täystyöllisuus ainakin seuraavaksi vuodeksi. Myös Jyväskylän Etelä-Porttiin suunnitellaan vauhdilla uutta modernia − nimenomaan valmistavan − teollisuuden keskittymää. Samanlaisia positiivisia uutisia on kuulunut myös muulta maakunnan alueelta. Kasvun esteeksi on kuitenkin muodostunut pula osaavista tekijöistä.
Perinteisesti monet valmistavan teollisuuden työpaikat on mielletty raskaiksi ja usein myös likaisiksi, joissa on meluisaa eikä työympäristö muutenkaan ole sieltä viihtyisimmästä päästä. Alan imago ei siis ole paras mahdollinen sen enempää jo työelämässä olevien aikuisten kuin vasta uraa ja opintoja suunnittelevien nuortenkaan keskuudessa.
Kuitenkin nykyaikaiset teollisuuslaitokset ovat kaikkea muuta kuin mielikuvissa siintävät savuiset ja likaiset hallit, joissa töitä tehdään lähinnä liukuhihnamaisesti omalla työpisteellä. Nykyaikaisilla tuotantolinjoilla ja moderneissa valmistavan teollisuuden tiloissa ei savua näy, tilat ovat siistejä ja suuren osan raskaammista töistä hoitavat koneet.
Ei siis ihme, että Keski-Suomen kauppakamarin Valmistus- ja tuotantovaliokunnan yksi tämän vuoden merkittävimmistä teemoista on juuri alan vetovoiman parantaminen erityisesti peruskoulusta valmistuvien ja ammattikoulutukseen hakeutuvien nuorten keskuudessa.
Asiassa on heti alusta lähtien tehty yhteistyötä Keski-Suomen eri koulujen ja oppilaitosten kanssa. Ensimmäisinä tuloksina syntyikin erityisesti opinto-ohjaajille suunnattu infopäivä, jossa opoille tarjottiin tietoa teollisuuden erilaisista uravaihtoehdoista. Lisäksi ensi syksyn aikana somelähettiläs pestataan tuottamaan erityisesti sosiaaliseen mediaan soveltuvia videoita ja muuta sisältöä, joilla pyritään puhuttelemaan nuoria.
Tulevaisuuden huippuammattilaisten kouluttamisen lisäksi ala tarvitsee myös nopeammin uusia osaajia, ja tässä onkin mielestäni myös alan yrityksillä mietinnän paikka.
Voitaisiinko esimerkiksi oppisopimusmallin tai perinteiseen mestari–kisälli-mallin tyyppistä koulutusta lisätä, jotta alalle saataisiin lisää osaajia myös lyhyemmällä tähtäimellä? Lisäksi olisi hyvä pohtia, miten Keski-Suomesta saataisiin houkutteleva vaihtoehto muulta tuleville osaajille. Voisivatko kenties alueen kaupungit ja kunnat tarjota apua esimerkiksi asumisjärjestelyissä?
Uskon, että eri toimijoiden yhteistyöllä nämäkin haasteet ratkeavat ja että Keski-Suomessa on tulevaisuudessa entistäkin runsaammin valmistavaa teollisuutta.