Rajat auki ja kauppa käyntiin

Suomen linja matkustusrajoituksissa on hyvin tiukka verrattuna muuhun Eurooppaan. Rokotukset etenevät, tartuntamäärät vähenevät. Tiukoille matkustusrajoituksille ei ole enää perusteita. Valtioneuvoston 17.6. tehty päätös rajoitusten höllentämisestä on askel oikeaan suuntaan, kirjoittaa toimitusjohtajamme Ari Hiltunen Keskisuomalaisen Vierailija-kirjoituksessa.

Lämpimät onnentoivotukset valituille valtuutetuille! Valideja ovat edelleen Kauppakamareiden kuntavaaliteesit, joihin uusien valtuutettujen kannattaa tutustua. Toivottavasti elinkeinoelämän ääni näkyy tulevissa päätöksissä.

Maailmantalous elpyy. Statistiikka näyttää, että vienti alkaa vetämään. Keski-Suomen kauppakamarissa ulkomaankaupan asiakirjoja on myönnetty tänä vuonna jo 750 kappaletta, mikä on selkeästi viime vuotta enemmän vastaavana aikana. Teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat Tilastokeskuksen mukaan lähes puolella huhtikuussa. Kevättä ovat siivittäneet monet myönteiset kasvu-uutiset alueen yrityksiltä.

Markkinaosuuksia jaetaan nyt. Kysyntä on kovaa, mikä heijastuu myös raaka-aineiden hintojen nousuna ja logistisina ongelmina. Suomalaiset yritykset eivät voi jäädä jälkeen kilpailusta. Suomalaisten yritysten edustajien on oltava samalla viivalla keskieurooppalaisten kollegoiden kanssa. Vaikka osa tapaamisista voidaan hoitaa etänä, ei henkilökohtaisten tapaamisten merkitystä kansainvälisessä kaupankäynnissä voi väheksyä. Lentoyhteyskin on valmiina maailmalle, kun NyxAir lentää Jyväskylästä Helsinki-Vantaalle joka arkipäivä.

Tätä kirjoittaessa EU-tasolla on sovittu matkailun avaamisesta liikennevalomallin avulla, jossa vihreistä maista matkustusta ei rajoiteta ollenkaan ja tiukempia terveysturvallisuustoimia edellytetään ainoastaan tummanpunaisista maista matkustaville. Schengen-alueen yli 20 maata tai lähes kaikki maat muutamia poikkeuksia huomioimatta eivät edellytetä karanteenia matkustajilta, jotka saapuvat matalan riskin maista, oli todistusta tai ei.

Suomen linja on tähän mennessä ollut hyvin tiukka ja poikennut hyvin paljon muista EU-maista. Viro kanteli Suomen rajoituksista komissiolle. Myös elinkeinoelämän järjestöt vaativat rajoitusten poistamista.

Valtioneuvoston 17.6. tehty päätös rajoitusten höllentämisestä on askel oikeaan suuntaan, vaikkakin rajoituksia vielä on eivätkä ne ole kovin helposti tulkittavissa. Myös viestintään pitäisi panostaa enemmän – matkustussäännöt ovat niin kirjavia, että niissä on vaikea pysyä mukana.

Maahantulo Suomeen EU- ja Schengen-maista sallitaan hyväksytyn covid-19-rokotussarjan saaneille ja alle 6 kuukautta sitten covid-19-taudin sairastaneille ilman karanteenia. Maahantulo sallitaan myös työnsä takia EU- ja Schengen-maista matkustaville. Muiden kuin vihreäksi luokiteltujen maiden osalta maahantulon rajoituksia jatketaan 11.7. asti.

Koronatodistus saadaan Suomessa käyttöön toivotusti hieman etuajassa. EU:n rokotepassi osoittaa, että passin haltijalla on negatiivinen koronatodistus, hän on saanut rokotteen tai sairastanut koronan ja parantunut taudista.

Suomi ei voi jäädä jälkeen muusta Euroopasta matkailussa, tai se tietää huonoa suomalaisille matkailuyrityksille. Tosiasia on, että ulkomaisten matkailijoiden osalta olemme tämän kesän osalta jo myöhässä. Vaikka rajoituksia hieman höllennettiin, ottaa oman aikansa, jotta se kumuloituu matkustuksena. On sanomattakin selvää, että korona on kurittanut matkailualan yrityksiä kovalla kädellä.

Isoa lovea onneksi paikkasi viime kesän onnistunut kotimaanmatkailu. Kotimaisen matkailun kasvua odotetaan myös tälle vuodelle.

On syytä muistaa, että matkailu- ja liikennealan toimijat tekevät hyvää työtä terveysturvallisen matkustamisen takaamiseksi. Rokotukset etenevät, tartuntamäärät vähenevät. Tiukoille matkustusrajoituksille ei ole enää perusteita.

Suomi ei voi sulkeutua muulta maailmalta.


Ari Hiltunen

Toimitusjohtaja

Keski-Suomen kauppakamari