Somelähettiläs-hankkeen avulla toteutettiin teollisen toimialan ja Keski-Suomen houkuttelevuuden edistämistä nuorten keskuudessa

Keski-Suomen kauppakamarin Valmistus ja tuotanto -valiokunta ja Teknologiateollisuus ry käärivät syksyllä 2019 hihansa ja alkoivat toteuttamaan konkreettista työtä teollisen alan tunnettavuuden eteen nuorten ja alanvaihtajien keskuudessa. Tutustu miten somelähettiläs-hanke toteutui talven 2019-2020 aikana.


Keski-Suomen kauppakamarin Valmistus ja tuotanto -valiokunta ja Teknologiateollisuus ry työllistivät yhdessä viideksi kuukaudeksi somelähettilään, jonka tarkoituksena oli tuottaa nuoria kiinnostavaa sisältöä sosiaaliseen mediaan ja tätä kautta avata kohderyhmälle, millaista nykyaikainen teollinen työ todellisuudessa on, saada heitä enemmän tietoisiksi valmistus- ja tuotantoalan työmahdollisuuksista Keski-Suomessa sekä nostaa teollisten alojen profiilia nuorten silmissä. Tavoitteena oli jatkuva sisällön luominen, tavoittaa erityisesti ammatinvalintaa harkitsevat nuoret sekä alanvaihtajat, vuorovaikutus somekanavan kautta heidän kanssaan ja sitä kautta ihmisten mielikuvan muuttaminen alasta positiivisemmaksi.

Somelähettiläs-hankkeeseen lähti mukaan kaksitoista keskisuomalaista yritystä tekemään tärkeää työtä koko toimialan mutta myös koko Keski-Suomen eteen. Mukana olivat Ka-Mu Oy, Kytola Instruments Oy, Elonen Oy, Multimek Oy, UPM Communication Papers ja UPM Specialty Papers, HT Laser Oy, Elekmerk Oy, Tikka Spikes Oy, Moventas Gears, Valtra Oy Ab​​​​​​​ ja Laukaan Betoni Oy. Somelähettiläs Santeri Saari vieraili ympäri Keski-Suomea tutustumassa jokaiseen yritykseen, suunnittelemassa nuoria kiinnostavien videoiden aiheita ja kuvaamassa niitä. Vierailujen välillä Santeri editoi videot ja julkaisi jokaisesta yrityksestä kuvattuja pätkiä tasaisesti Instagramissa Unelmaks-tilillä, joka oli luotu tätä projektia varten.

Tilin näkyvyys ja kohderyhmän saavutus

Haasteellisimmaksi tehtäväksi huomasimme oikean kohderyhmän hankkimisen tilille, joka tuli kasvattaa täysin nollasta ylöspäin. Tiedotimme somelähettiläs-hankkeesta kaikkia Keski-Suomen oppilaitoksia ja heidän viestinnästä vastaavia henkilöitä, opinto-ohjaajia, opettajia, uraohjaajia, nuorten Ohjaamoa ja Työvoimatoimistoa. Suoraa kontaktia kohderyhmään oli vaikea saada. Seuraajia kanavalle saimme neljässä kuukaudessa 350 henkilöä, jotka olivat hyvin tasaisesti sekä miehiä että naisia. Näistä suoranaista kohderyhmäämme 13-24 -vuotiaita oli 30 %, aikuisiällä olevia 25-44 -vuotiaita 45%, joka sekin tärkeä, koska alan vaihtaminen tänä päivänä on niin yleistä. Tavoitimme eri videoilla tai kuvilla 235-1200 tiliä/postaus, päivityksiä oli tykätty 15-72 kerran välillä/postaus ja videoita kommentoitiin 0-29/ postaus.

Analysoitaessa kohderyhmän saavutettavuutta ja tilin näkyvyyttä totesimme, että vaikuttajan, jolla on tuhansia seuraajia, saaminen mukaan tällaiseen somehankkeeseen olisi todella tärkeää laajemman yleisön saamiseksi. Lisäksi maksetulla mainonnalla olisi hyvä edistää enemmän postauksien näkyvyyttä.


Yhteistyö yritysten kanssa

Somelähettiläs-hankkeessa mukana olevat yritykset kertoivat, että yhteistyö somelähettiläs Santerin kanssa oli sujunut oikein hyvin. Santeri on idearikas ja oli tehtävästään innostunut. Hänen tekemien videoiden sisältö ja laatu oli huippuluokkaa. COVID-19 epidemian saapuminen Suomeen sotki pahasti hankkeen kaksi viimeistä kuukautta, sillä yrityksissä vieraiden vastaanottaminen kiellettiin. Monia hyviä yhdessä suunniteltuja ideoita jäi kuitenkin yrityksillä takataskuun ja ne ovat mahdollista toteuttaa joskus tulevaisuudessa. Jo toteutettuja videoita yritykset aikoivat jakaa omissa kanavissaan ja käyttää hyödyksi myöhemminkin.


Yrityksiltä kysyttäessä loppukommentteja, yhteinen vastaus oli: ”Olemme kaikin puolin tyytyväisiä, että lähdimme kokeiluun mukaan. Olemme pystyneet hankkeen kautta tekemään osamme toimialan ja Keski-Suomen houkuttelevuuden edistämiseksi nuorten keskuudessa.”


Hankkeessa mukana olevan yrityksen Ka-Mu Oy:n toimitusjohtaja ja Valmistus ja tuotanto -valiokunnan puheenjohtaja Juha Järvi sanoi: ”Tämä oli kauppakamarilta, valiokunnalta ja Teknologiateollisuudelta rohkea kokeilu. Tuntuu, että projektin aika loppui kesken, sillä pääsimme hyvin vauhtiin. Näin ollen onkin tärkeää pohtia, josko tulevaisuudessa olisi hyvä kehittää jotain jatkosuunnitelmaa tällaiselle hankkeelle.”

​​​​​​​
Ja vielä hienona pisteenä projektille somelähettiläs Santerin loppupohdinnat: ”Olen kiitollinen, että sain olla tällaisessa hankkeessa mukana. Tutustua näin moneen mielenkiintoiseen yritykseen ja niiden henkilökuntaan. Vastaanotto kaikissa yrityksissä oli todella lämmin ja olisi hienoa olla missä tahansa niistä töissä.”

Tutustu Unelmaks-tilin videoihin>>
​​​​​​​

Merja Honkanen
Valmistus ja tuotanto -valiokunnan kauppakamarin edustaja