Joukkorahoitus ja muita rahoitusvaihtoehtoja

Yhteisörahoitus eli joukkorahoitus on viime aikoina maailmalla yleistynyt tapa hakea rahoitusta erilaisille projekteille. Kätevin tapa hakea joukkorahoitusta on esitellä projekti palveluntarjoajan internet-sivustolla.

Joukkorahoitusmalleja on kahdenlaisia: yleisiä, kuten Kickstarter, joiden kautta voi rahoittaa lähes mitä tahansa kulttuurista teknisiin innovaatioihin, ja erikoistuneita, joiden kautta voi rahoittaa vain yhden alan, esimerkiksi valokuva- tai muusiikkialan hankkeita.

Monet joukkorahoituspalvelut ovat keskittyneet pelkästään osakesijoittamispohjaiseen yhteisörahoitukseen, jossa rahoittaja voi pienelläkin summalla päästä mukaan vaikuttamaan ja sijoittajaksi kiinnostavaan yritykseen. On olemassa myös lainaperusteista yhteisörahoitusta, jossa rahoittaja saa sijoituksensa takaisin korkojen kera, sekä royalty-perusteista yhteisörahoitusta, jossa rahoittajalle luvataan osuus hankkeen voitosta.

Linkkejä:

Mesenaatti

Fundu

Vauraus Suomi