08.06.2022 10:52
Finn-Savotta Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu – 27-vuotias Teemu Pohjonen 67 vuotta vanhan perheyrityksen johtoon
Finn-Savotta Oy:n hallitus nimitti konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi KTM Teemu Pohjosen. Hän on aiemmin toiminut tytäryhtiön Finn-Savotta Systems Oy:n toimitusjohtajana ja jatkaa myös tässä tehtävässä. Vuonna 2016 Savotassa tehtiin sukupolvenvaihdos kolmanteen polveen, jolloin yrityksen toimitusjohtajana aloitti toinen pääomistajista Elmo Valkeinen. Hallituksen jäsen Julius Valkeinen on toinen pääomistaja. Savotta on ollut perinteisesti kotimarkkinayritys, jonka merkittävänä asiakkaana on ollut Suomen Puolustusvoimat jo 60 vuoden ajan.
”Vuonna 2016 laaditun kasvustrategian peruspilarit olivat Savotta-brändin vahvistaminen, kuluttajakaupan kasvattaminen, panostaminen vientiin ja tuotannon automatisointiin.” toteaa väistyvä toimitusjohtaja Elmo Valkeinen.
2016 Savotan liikevaihdosta oli 80 % viranomaiskauppaa ja 20 % kuluttajakauppaa. Vuonna 2021 koronan mukanaan tuoman retkeilybuumin ja viennin kasvun ansiosta kuluttajakauppa on kasvanut 70 prosenttiin ja 7 miljoonan liikevaihdosta kolmannes tulee viennistä. Kuudessa vuodessa Finn-Savotasta on kasvanut konserni, jonka pääpaikalla Karstulassa työskentelee 45 henkilöä ja tytäryhtiössä Tartossa Savotta Oü:ssa on noin 90 työntekijää.
”Luovempi osuus on nyt takana ja kehittävä osuus alkaa, siihen hommaan tarvitaan eri taidoilla varustettu henkilö. Mulla on kova luotto Teemuun. Hän on analyyttinen, järjestelmällinen ja terävillä hoksottimilla varustettu tyyppi”, sanoo Elmo Valkeinen. Hän aloittaa liiketoimintajohtajana ja jatkaa Savotta Oü:n ja perheen omistaman Savotta Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtajana ja Savotan hallituksen jäsenenä.
”Viime vuosina Savotalla on panostettu voimakkaasti tuotannon automatisoinnin kehittämiseen ja robotiikan käyttöönottoon. Ompeleva teollisuus on mennyt maailmalla aina halvan työvoiman perässä ja automatisointiin ei olla panostettu. Me menemme vastavirtaan ja otimme viime syksynä tuotantokäyttöön Karstulassa hyvin todennäköisesti Euroopan ensimmäisen automaattisesti ompelevan robottisolun”, perustelee Savotan hallituksen puheenjohtaja talousneuvos Uljas Valkeinen. Robottisolun suunnittelusta ja toteuttamisesta on vastannut konsernin teknologiayritys Finn-Savotta Systems Oy, joka myy erityisosaamistaan teknologian, robotiikan ja tuottavuuden kehittämisen osa-alueilla myös muille pk-yrityksille. Kahden viimeisen vuoden aikana Savotan tiimiä on vahvistettu rekrytoimalla mm. neljä diplomi-insinööriä ja yksi tuotantotalouden maisteri.
”Savotta Systems liittyi osaksi Savotta-konsernia yritysjärjestelyn myötä vuoden 2020 alussa. Vaikka olemme olleet oma tytäryhtiö, käytännössä teemme päivittäin työtä samoissa tiloissa ja olemme yhtä suurta kokonaisuutta. Toteutamme kahden vuoden aikana Karstulaan 1,2 miljoonan teknologiainvestointia, johon osana kuuluu automaattisesti ompeleva robottisolu. Tällä solulla ompelemme automaattisesti komponentteja tuotteisiin, jotka sitten kokoonpano-ommellaan Karstulan ja Tarton tehtailla”, kertoo toimitusjohtaja Teemu Pohjonen.
”Elmo on kehittänyt Savottaa hurjasti ja luodulta pohjalta on helppo jatkaa Savotan kasvutarinaa ja kansainvälistämistä. Elmo on toimitusjohtajana onnistunut luomaan organisaation, jossa jokainen uskaltaa yrittää ja ylittää itsensä jopa siinä määrin, että välillä otetaan vähän turpiin ja opitaan. Elmon kyky tunnistaa ja tunnustaa oma rajallisuutensa on uskomaton. Se osaltaan on varmasti ollut syy siihen, miksi Savotan organisaatio on onnistunut luomaan nahkansa verrattain lyhyessä ajassa uudelleen”, perustelee toimitusjohtaja Pohjonen.
”Toimitusjohtajanimitys on itsessään suunnaton luottamuksen osoitus, varsinkin kun nyt Ukrainan sodan vuoksi olemme Savotallakin uuden edessä. Puolustusvälineteollisuuden tuotteiden kysyntä on räjähtänyt käsiin Suomessa ja lähialueilla ja etsimmekin parhaillaan lisää tuotantokapasiteettia, jotta pystymme vastaamaan kasvaneeseen kysyntään. Mutta olen luottavainen, että me Savotalla selviämme tästäkin kriisistä kuten koronastakin voittajina”, toteaa Teemu Pohjonen.
Faktat:
Finn-Savotta Oy kolmannen polven perheyritys, perustettu 1955, 41 työntekijää
Konsernin emoyhtiö, toimistomme, logistiikkamme ja tuotantotilat Karstulassa
Finn-Savotta Systems Oy, perustettu 2013, 4 työntekijää
Savotta-konsernin teknologiasta ja tuotannon kehittämisestä vastaava yksikkö
Savotta Oü, 100% omistettu tytäryhtiö, perustettu 2016, n. 90 työntekijää
Myy ompelutyöminuutteja emoyhtiölle, moderni raskastekstiiliompelimo