Henkilökohtainen myyntityö ja rehti käsityö ovat laadun tae mattojen maailmassa

Metrien korkuiset varastohyllyt pullistelevat mitä erilaisimpia mattoja: aina puuvillaisista nukkamattoihin ja villaplyysimatoista härän- ja lampaantaljoihin. Jyväskyläläisen Mattokympin tukkuvarasto on mattokaupan sydän, josta matot lähtevät yrityksen omiin myymälöihin ja suoraan jälleenmyyjille.
​​​​​​​

Mattokympin toimitusjohtaja Jani Leppänen arvelee, että 2 500 neliön tukkuvarastoa on tarpeen laajentaa ennen pitkää.

Vuonna 1991 perustettu perheyritys on saanut vuosien saatossa vankan jalansijan mattojen erikoisliikkeenä. Vähittäiskaupasta alkanut yritystoiminta on laajentunut pikkuhiljaa myös tukkukaupan puolelle.

”Vanhemmillani oli oma kutomo Vimpelissä jo 70-luvulla, mutta Mattokympin tarina alkoi vasta 90-luvun alussa. Itse hyppäsin perheyrityksen toimintaan mukaan kymmenen vuotta sitten IT-alalta”, Mattokympin toimitusjohtaja Jani Leppänen kertoo.

Konkreettinen mattoala on vienyt miehen mennessään. Samoin Janin Juha-veli vastaa nykyään perheyrityksessä varastosta ja kuljetuksista. Virallisesti sukupolvenvaihdos toteutettiin muutama vuosi sitten.

Mattokymppi on kasvanut hiljakseen, kun uutta henkilökuntaa on rekrytoitu ja tiloja laajennettu. Tällä hetkellä töitä tehdään noin 25 työntekijän voimin, ja henkilökuntaa on tarkoitus kasvattaa syksyllä 30:een. Yrityksen henkilökunnassa on myös viittomakielisiä ja ulkomaalaisia työntekijöitä.

Omia myymälöitä yritykseltä löytyy Jyväskylän lisäksi Tampereelta, Espoosta ja Vantaalta. Syksyn tullen Mattokympin kuudes myymälä avataan pääkaupunkiseudulle.

Räätälöidyt tuotteet ovat Mattokympin erikoisuus ja valttikortti. Yksilölliset palvelut ja tuotteet kulkevatkin käsi kädessä. Yrityksen oma ompelimo vastaa siitä, että matto kuin matto on mahdollista toteuttaa mittatilaustyönä.

”Vaikka olemme pystyneet automatisoimaan ja digitalisoimaan monia toimintojamme, työ mattoalalla on varsin fyysistä ja vaatii konkreettista käsityötä. Myöskään perinteistä myyntityötä ei korvaa mikään, vaan henkilökohtaiset kontaktit ovat kaikki kaikessa”, Leppänen kuvailee.


Yrityksen tukkuvarastossa sijaitsee ompelimo, jossa räätälöityjä toteutuksia tehdään käsityönä.

Mattokympillä uskotaan, ettei laadukkaiden mattojen tarve katoa tulevaisuudessa. Siksi jonkinasteista kasvuakin on lupa odottaa. Esimerkiksi 2 500 neliön tukkuvarastoa on tarkoitus laajentaa, kun nykyiset tilat käyvät liian ahtaiksi. Myös jälleenmyyjien verkkokaupat auttavat omalta osaltaan myynnin kasvattamisessa.

Koska Mattokymppi tekee paljon kauppaa jälleenmyyjien ja erilaisten asiakasyritysten kanssa, yritysten välisestä yhteistyöstä on tullut tärkeä osa Mattokympin toimintaa.

”Sillä ei ole niinkään väliä, mitä yritys tekee, vaan millaisia ihmisiä siellä työskentelee. Hyviä henkilösuhteita osaa arvostaa ja niistä kannattaa pitää kiinni”, Leppänen korostaa.

Matalan kynnyksen verkostoitumismahdollisuuksia Leppänen odottaa myös Keski-Suomen kauppakamarin jäsenyydeltä.

”Olen utelias tapaamaan eri alojen yrittäjiä ja kuulemaan heidän tarinoitaan yrityksen taustalla. Eihän yksikään yritys olisi mitään ilman omanlaisiaan persoonia, jotka häärivät yrityksen kulisseissa päivästä toiseen.”


Merkki luotettavuudesta – Keski-Suomen kauppakamarilla jo reilut 600 jäsentä

Nostamme jäsenyrityksiämme esiin kanavissamme ja kerromme mielellämme positiivisia yritysuutisia. Onko organisaatiollasi tiedotettavaa tai haluatko näkyvyyttä kanavissamme? Lisää tiedotuslistalle tai ota yhteyttä: nelli.miettinen@kskauppakamari.fi. Tule mukaan vaikuttavaan joukkoomme.