Innovestor Oy ja Kasvun Roihu Oy yhdistävät voimansa yrityskaupan myötä

Pohjoismaiden johtava kasvuyhtiöiden kanssasijoituspalvelu Innovestor Oy ja Kasvun Roihu Oy, Suomen suurimman kasvun sparrausohjelman Kasvu Openin operaattori ja yksi perustajista, yhdistävät voimansa huhtikuussa tehdyn yrityskaupan myötä. Samalla he luovat Suomeen ainutlaatuisen kasvuyritysten palvelumallin, joka tarjoaa yrityksille maksutta tukea kasvun sparraukseen sekä väylän kasvun rahoittamiseen kotimaisten ja kansainvälisten sijoittajien tukemana.

”Tämä yhdistyminen luo suomalaisille kasvuyrityksille aivan uniikin palvelumallin. Innovestorin ja Kasvun Roihun yhteistyö tuo yhteen kasvuyrityksien tukemisesta kiinnostuneet kotimaiset ja kansainväliset sijoittajat sekä kasvuyritykset, jotka tarvitsevat sekä Kasvu Open- ja Grow to Market– ohjelmien sparrauksen lisäksi myös rahoitusta. Yhdessä me luomme uudenlaisen, nopealiikkeisen kasvuekosysteemin”, Innovestor Oy:n toimitusjohtaja Tommi Äijälä toteaa.

Innovestorin ja Kasvun Roihun yhteisenä tavoitteena on olla Suomen merkittävin yritysten kasvuun innostaja ja ikkuna maailmalle. Konkreettisesti tämä tarkoittaa sitä, että yrityksen osallistuessa alueelliseen kasvutapahtumaan, voi hänellä parhaimmillaan olla jo muutaman kuukauden päästä kotimaisia ja kansainvälisiä sijoittajia, sekä yhteistyökumppaneita Kiinaa ja USA:ta myöten Grow to Market – ohjelmien tukemana. Tämä luo lisäarvoa kasvuyritysten lisäksi koko Suomen kasvuekosysteemille, kasvuyhtiöistä yksittäisiin bisnesenkeleihin saakka.

”Emme olisi olemassa ilman Suomen kasvuekosysteemiä. Tuhannet kasvun osaajat investoivat aikaansa tapahtumiimme joka vuosi. Nyt pystymme tarjoamaan myös heille, kasvun partnereille, pikakaistan mukaan kansainvälisiin neuvottelupöytiin, suomalaisten kasvuyritysten rinnalla. Olen todella tyytyväinen, että pystymme jatkossa luomaan tämän mahdollisuuden yhdessä Innovestorin kanssa.” sanoo Kasvun Roihu Oy:n toimitusjohtaja Matti Härkönen.

Yrityskaupan kautta vahva liitto kasvuyritysten tukemiseksi

Neljän vuoden aikana Kasvun Roihu on haastanut yli 2000 kokenutta kasvun osaajaa sparraamaan suomalaisia pk-yrityksiä kasvattamaan omaa liiketoimintaansa ”Kasvu Open”- ja ”Grow to Market”-kasvuohjelmissaan. Yli 100 toteuttamansa kasvuohjelman mahdollistamiseksi, Kasvun Roihu on haastanut mukaan noin 220 yhteistyökumppanin verkoston Suomesta, USA:sta, Kiinasta ja Ruotsista. Yhtenä esimerkkinä yrityksen kansainvälisen kumppaniverkoston sitoutumisesta suomalaisten yritysten kasvuun toimii maailman suurimman kodinkonevalmistaja HAIER:n kanssa lokakuussa 2017 julkaistu hautomosopimus. Kasvun Roihun toteuttamat Kasvu Open – tapahtumat ovat tälläkin hetkellä käynnissä Helsingistä Rovaniemelle ja Vaasasta Lappeenrantaan. Seuraavat Grow to Market – ohjelmat suuntautuvat Shanghaihin, New Yorkiin ja Tukholmaan.

Innovestorin hallinnoimat kohdeyhtiöt ovat saaneet historiansa aikana yli miljardi euroa kasvun rahoitusta. Tällä hetkellä portfoliossa on yli 110 kunnianhimoista kasvuyhtiötä, joiden liikevaihto oli viime vuonna noin 300 miljoonaa euroa ja ne työllisti yhteensä noin 1200 ihmistä. Ajankohtaisena esimerkkinä rahoitusta järjestelevästä Innovestorin kohdeyhtiöstä toimii uudenlaista eturauhassyöpälääkettä kehittävä kuopiolainen lääkekehitysyhtiö Aranda Pharma Oy, jolle järjestetään huhtikuussa 2018 noin 1,5 miljoonan euron kokonaisrahoitus nykyisen kehitysvaiheen loppuun saattamiseksi.

Huhtikuussa toteutetun yrityskaupan kautta Innovestor Oy nousee Kasvun Roihu Oy:n perustajan Matti Härkösen rinnalle yrityksen toiseksi pääomistajaksi, Roihun toisen perustajan, Nina Rautiaisen myydessä osakekantansa.

”Kasvun Roihun perustajana olen ylpeä strategisesta kumppanuudesta Innovestorin kanssa. Nämä kaksi yhtiötä yhdessä muodostavat ainutlaatuisen ponnahduslaudan suomalaisille yrityksille seuraavan kasvuloikan tekemiseen”, toteaa Nina Rautiainen.

Innovestor tuo kasvun ekosysteemiin laajan kotimaisen ja kansainvälisen sijoittajaverkoston sekä kasvun rahoituksen osaamisen ja työkalut. Kasvun Roihun verkostossa oleville tuhansille kasvuyrityksille ja kasvun partnereille avautuvat suorat kontaktit suomalaisiin ja kansainvälisiin sijoittajiin. Kumpikin yhtiö jatkaa liiketoimintaansa omalla brändillään, mutta palveluja kehitetään yhdessä niin, että ne palvelisivat kasvuyrityksiä parhaalla mahdollisella tavalla.