03.04.2017 08:40
Jäsenesittelyssä Laajis Oy: Bisnestä sään ehdoilla
Kun Lasse Niivuori tuli mukaan Laajis Oy:n omistajistoon ja toimitusjohtajaksi, mietittiin koko toiminta uusiksi. Toiminalle asetettiin selkeät askelmerkit ja pitkälti niiden mukaan yritystoimintaa on kehitetty. Tärkeintä oli miettiä keskuksen toimintaa laajemmassa mittakaavassa. ”Haluamme olla vuodenajasta ja säästä mahdollisimman vähän riippuvainen vapaa-ajan keskus”, Niivuori kertoo.
Ja paljon parissa vuodessa on tapahtunutkin. Isojen muutosten avulla keskus on saavuttanut nopeassa ajassa tavoittelemansa urbaanin ulkoilukeskuksen maineen, joka on kiirinyt laajalle, myös Suomen rajojen ulkopuolella. Myös useat paikalliset ovat löytäneet Laajavuoren piilotetun helmen uudelleen.
Laajiksen ulkoilukeskuksesta löytyy monipuolinen kattaus eri palveluita. Vuosittain järjestettävä iso alamäkiluistelukilpailu, Red Bull Crashed Ice tuo kaupunkiin vierailijoita Yhdysvaltoja myöten ja sen merkitys Jyväskylän kaupunki-imagoon on kasvanut vuosi vuodelta.
Eikä toiminta todellakaan rajoitu enää talviaikaan vaan keskuksessa löytyy kattavasti toimintaa ympäri vuoden. Suuren suosion saavuttanut seikkailupuisto tulee laajenemaan yhdeksi Euroopan suurimmista ja Laajiksen DiskGolfPark on äänestetty Suomen 4. parhaaksi radaksi. ”Myös Bikeparkin osalta haluamme päästä Suomen parhaimpien joukkoon. Sen osalta meillä on vielä kovasti työtä, mutta Jyväskylästä löytyy onneksi loistava ja aktiivinen harrastajaporukka sekä huippuluokan osaamista mm. pyöränvalmistuksessa, joilta saamme rakentavaa palautetta ja apuja kehitystyössä”, Niivuori kertoo. Laajiksen kesäteatterissa nähdään tulevana kesänä TeatteriEurooppa4:n Vadelmavenepakolainen sekä Osuuskunta Kujeilijoiden lapsille suunnattu Liisa Ihmemaassa. Luvassa on myös standup esityksiä ja konsertteja.
Kasvua myös johtajuudessa
Palveluita ja toimintaa on paljon, ja uuden kehittäminen vaatii oman aikansa. Siksi vastuuta on jaettu ja jokaisella osa-alueella on tietyt vastuuhenkilöt. Rekrytoinneista huolehtii Niivuori pääosin itse. ”Jyväskylästä löytyy erinomaista ja motivoitunutta työvoimaa ja alueen opistot ja koululaitokset ovat yksi hyvä työvoiman lähde. Meillä on aivan fantastinen jengi töissä. Toisaalta myös yhteistyökumppanit ja meille tärkeiden lajien harrastajat, joiden kanssa puuhaillaan lähes päivittäin, ovat meille merkittävä voimavara. Ilman mahtavaa henkilöstöä ja kumppaneita ei toiminnasta tulisi mitään”, Niivuori kertoo.
Kun on koko ajan monta rautaa tulessa, on pystyttävä priorisoimaan. ”Toisaalta myös kyky sanoa ”ei” tietyille asioille on kehittynyt tässä muutaman vuoden aikana”, Niivuori kuvailee johtajuutta. Yrityksen toimintaa on kehitetty omistajien kesken eikä esimerkiksi ulkopuoliselle hallituksen jäsenelle ole nähty tarvetta. ”Olemme vielä toistaiseksi pystyneet kehittämään toimintaa tällä kokoonpanolla, koska suunta on ollut selkeä ja olemme onnistuneet kulkemaan suunniteltujen askelmerkkien mukaan”, Niivuori kertoo. Laajiksessa noudatetaan ketterän kehittämisen menetelmiä. ”Pyritään testaamaan asioista pienimuotoisesti ja edullisesti, hallituin kokonaisuuksin. Jos epäonnistutaan, niin tehdään se halvalla”, Niivuori virnistää. Mutta kaikki isommat hankkeet mietitään tietenkin erittäin tarkkaan ja siksi toisaalta suuria vau-efektejä tai yllätyksiä ei pääse syntymään. ”Tai syntyy, mutta ne syntyvät suunnitteluvaiheessa”, Niivuori korjaa.
Kun tietää, millaisia muutoksia Laajiksessa on tapahtunut viimeisen parin vuoden aikana, ei voi olla kunnioittamatta uskoa, tahtoa ja johtajuutta, jolla keskusta on luotsattu.