Keski-Suomen Betonirakenne myötätuulessa tuulivoiman infrarakentamisessa

Kuvituskuva: Adobe Stock

Tuulivoimaloita rakennetaan Suomessa enemmän kuin koskaan. Pihtiputaalainen Keski-Suomen Betonirakenne on ollut markkinajohtaja tuulivoiman infrarakentamisessa viimeiset pari vuotta. Suomen tuulivoimaloista se on rakentanut yli puolet.

Keski-Suomen betonirakenne on vaativan rakentamisen ammattilainen, joka tunnetaan erityisesti tuulivoima-, teollisuus- ja parkkitalorakentamisesta. Tällä hetkellä isoimpana projektina yhtiöllä on Kemin biotuotetehdas, jonne se toteuttaa puun- ja jätevedenkäsittelyyn liittyvät urakat.

”Työt kestävät ensi syksyyn. Ne taitavat olla rakentamisen osalta biotuotetehtaan kaksi suurinta urakkakokonaisuutta”, kertoo Keski-Suomen Betonirakenteen toimitusjohtaja Tuomas Skantz.

Yhtiöllä on näyttöä vaativista projekteista. Se on rakentanut aiemmin esimerkiksi jätevedenpuhdistamot Äänekosken biotuotetehtaalle ja Nesteelle Porvooseen.

Viime vuosina yhtiö on ollut tuulivoiman infrarakentamisessa markkinajohtaja Suomessa. Yhtiön toimituskokonaisuuteen kuuluu tyypillisesti tuulipuistojen maanrakennus, perustukset sekä sähköt suunniteltuina ja avaimet käteen toimitettuna.

Tuoreimpina tuulivoimaprojekteina on käynnistynyt yhteensä 20 tuulivoimalan tuulipuistot Kinnulan Hautakankaalle, Kyyjärven Hallakankaalle ja Saarijärven Haapalamminkankaalle sekä 36 turbiinin puisto Alajärvelle. Yhtiö toteuttaa tuulivoimaloiden infrarakentamisen avaimet käteen -periaatteella. Se siis tekee kaikki rakentamistyöt ennen kuin tuulivoimaturbiinitoimittaja tulee tontille.

Yhteensä eri rakennusvaiheessa olevia puistoja on työn alla yksitoista. Toinen merkittävä osaamisalue Keski-Suomen Betonirakenteella on parkkitalojen rakentaminen. Yksi urakoista on esimerkiksi Helsingin Postipuisto, joka on jo itsessään nähtävyys erikoisen alumiinisen sälejulkisivun ansiosta.

”Parkkitalot ovat myös pitkäaikaista erityisosaamistamme. Myös siellä uusiutuva energia nousee uuteen rooliin, sähköautojen latausmahdollisuudet on huomioitava ja viimeisimpiin halleihin on rakennettu katoille aurinkovoimalat”, Skantz kertoo.

Viime vuonna yrityksen liikevaihto oli 67,2 miljoonaa euroa. Tänä vuonna se kipuaa noin 80 miljoonaan euroon. Yhtiö kasvaa edelleen: se on sopinut yhdistymisestä maanrakennusliike Takasen kanssa. Yhteenlaskettu liikevaihto tulee olemaan noin sata miljoonaa euroa.

”Yhdistyminen mahdollistaa sen, että osakkuusyritysten kanssa meillä on hallussamme tuulipuolella koko tuotantoketju. Tämä yhdessä sen kanssa, että meillä on yleensä merkittävä määrä omia työntekijöitä hankkeissa, vähentää suhdanneriippuvaisuuttamme merkittävästi”, Skantz kiteyttää.

Yritys on perustettu vuonna 2004.