09.09.2024 11:13
Kuljetusliike Taipale laajentaa toimintaansa Pirkanmaalle – on ostanut nokialaisen Tavarakiito Oy:n
Kuljetusliike Taipale laajentaa toimintaansa Pirkanmaalle, kun se on ostanut nokialaisen Tavarakiito Oy:n. Tavarakiito Oy on toiminut pitkään Kaukokiito-ketjussa toiminta-alueenaan Pohjois- ja Ylä-Pirkanmaa. Yhtiön toimipisteet sijaitsevat Nokialla ja Virroilla. Yrityskaupan myötä Taipale kasvaa 24 työntekijällä ja 18 ajoneuvolla.
Jyväskyläläinen Kuljetusliike Taipale Oy on perustettu vuonna 1946 ja yhtiö on edelleen perustajaperheen omistuksessa. Taipale on Kaukokiito-ketjun omistajaliikennöitsijä, jonka toiminta-alueina ovat kappaletavaraliikenteessä Keski-Suomi, Kanta-Häme ja pääkaupunkiseutu. Elintarvike- ja nosturikuljetukset ovat valtakunnallisia.
Tavarakiito Oy:n juuret ulottuvat aina vuoteen 1928, jolloin liikennöitsijät Alhonen ja Lastunen aloittivat tavaralinjaliikenteen Ponsasta Tampereelle. Nykyisellä nimellä yritys on toiminut vuodesta 1992, jolloin kalusto ja henkilökunta siirrettiin Tavarakiito Oy:öön.
”Olemme ylpeitä siitä, että saamme konserniimme yhtiön, jolla on pitkät perinteet ja samanlainen arvomaailma kuin meillä täällä Taipaleella: ihmiset ovat meidän tärkein voimavaramme ja haluamme toimia niin, että henkilöstömme voi ylpeästi sanoa olevansa meillä töissä”, kiteyttää Taipaleen toimitusjohtaja Timo Louhivaara.
”Vaikka yhtiöillä on pitkät ja perinteikkäät historiat, niin katse on vahvasti tulevaisuudessa: teknologiat kehittyvät hurjaa vauhtia ja vastuullisuusasiat ovat vahvasti arjessa mukana. Asiakkuuksien näkökulmasta yrityskaupan tavoitteena on kasvattaa ja vahvistaa asiakkaidemme luottamusta liikenteen toimivuuteen sekä kappaletavara- että elintarvikeliikenteessä", sanoo Louhivaara.