15.02.2022 08:32
Kumura ostaa Suomen Projekti-Instituutin
1.2.2022 toteutetussa yrityskaupassa Kumura Oy on ostanut Adapro -nimellä toimivan Suomen Projekti-Instituutti Oy:n osake-enemmistön. Yrityskaupan jälkeen yritykset muodostavat yhdessä yli 50 henkilöä työllistävän projektijohtamisen asiantuntijaorganisaation, jonka asiakaskunta koostuu niin yrityksistä kuin julkisyhteisöistä. Yhtiöillä on toimipisteet Jyväskylässä, Tampereella ja Espoossa, joiden lisäksi iso osa yhtiöiden henkilökunnasta työskentelee eri puolella Suomea.
Yhteenliittymästä Suomen suurin projektitoiminnan kehittämisen ja ICT-projektien johtamisen asiantuntijaorganisaatio
Yrityskaupan myötä Kumura ja Adapro -yhteenliittymä on Suomen suurin projektitoiminnan kehittämisen ja ICT-projektien johtamisen asiantuntijaorganisaatio. Yhtiöiden yhteenlaskettava liikevaihtotavoite vuodelle 2022 on noin viisi miljoonaa euroa.
Kaupan ansiosta aikaisemmin ulkoistettuihin ICT-projektinjohtopalveluihin keskittynyt Kumura vahvistaa huomattavasti valmennus- ja kehittämisliiketoimintaansa, sillä ICT-projektinjohtopalveluiden rinnalle rakentuu nyt myös merkittävä projektitoiminnan koulutus- ja konsultointitoiminto. Paremmin Adapro -nimellä tunnetun Projekti-Instituutin ydinosaamista on juuri osaamisen ja toiminnan kehittäminen.
Näin yhtiöt yhdessä voivat palvella asiakkaitaan entistä laajemmin: Asiakas voi tarvittaessa ulkoistaa ICT-projektinjohdon Kumuralle, mutta samalla hän voi saada apua oman organisaationsa projektikompetenssien ja -prosessien kehittämisestä Adaprolta. Suurissa organisaatioissa, joissa projektit ovat keskeinen osa liiketoimintaa ja sen kehittämistä, on usein tarve molemmille osa-alueille.
”Adapron ja Kumuran synergiat olivat jo ensi silmäyksellä niin houkuttelevat, että tähän kauppaan oli alun perin erittäin helppo lähteä. Odotan henkilökohtaisesti todella paljon yhteenliittymältämme, sillä olen varma, että näin mahtavalla ja innostuneella henkilöstöllä saamme asiakkaitamme autettua onnistumaan projekteissaan nyt entistäkin paremmin”, kertoo Kumura Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pasi Kivimäki.
”Löysimme Kumurasta Adaprolle uuden kotipesän, joka jatkaa 1990 perustettua yhtiötämme eteenpäin nyt sukupolvenvaihdoksen jälkeen. Adapro tulee hyötymään merkittävästi Kumurasta kumppanina ja uutena omistajana. Tämä uusi kokonaisuus on aivan uniikki Suomessa", sanoo Projekti-Instituutin hallituksen puheenjohtaja Matti Ahvenharju.
Työntekijä- ja asiakaskokemus keskiössä
Adapro tulee toimimaan itsenäisenä projektitoiminnan ja osaamisen kehittämiseen keskittyvänä yhtiönä tiiviissä yhteistyössä Kumuran ICT-projektinjohto-palveluiden kanssa. Asiakkaillemme tämä yhteistyö näkyy palveluvalikoimaan laajentumisena, sillä molempien yhtiöiden palvelut ovat kaikkien asiakkaiden saatavilla.
Yhteenliittymä keskittyy jatkossakin erityisesti sekä työntekijä- että asiakaskokemuksen kehittämiseen, jotka ovat olleet koko ajan Kumuran strategian kaksi keskeisintä teemaa.
”Välitämme ihmisistä ja projekteista -lupauksemme on meille edelleen sydämen asia, ja siitä pidämme jatkossakin yhdessä kiinni. Yhteistyömme on alkanut todella hyvässä hengessä ja innokkaasti”, hehkuttavat toimitusjohtajat Mikko Saastamoinen Kumuralta ja Teppo Nurminen Adaprolta.