Logmore Oy innovoi mullistavaa teknologiaa

Hieman yli vuosi sitten Antti Ruokolainen, yksi Logmore Oy:n perustajista, keksi idean, jota hän halusi lähteä viemään eteenpäin. Antti oli tutustunut aikaisempien projektien kautta kahteen samalla alalla toimivaan henkilöön, Nikoon ja Janneen, joiden ammattitaidosta ja motivaatiosta Antti oli vakuuttunut aikaisempien yhteistyöprojektien aikana. Tämä tieto miehiä yhdistävästä työmoraalista ja kunnianhimosta motivoi Anttia jakamaan keksimänsä idean Nikon ja Jannen kanssa. Yhdessä miehet päättivät, että idea todella oli, ja on edelleen, niin mahtava, että se on pakko toteuttaa. Näin sai alkunsa Logmore Oy.
​​​​​​​
Uuden tuotteen suunnittelu ja patentointi sekä ylipäätään alkuun pääseminen vie aina aikaa ja vaatii paljon rahaa. Tämän takia tärkeintä oli miettiä heti alussa toimintasuunnitelma siihen, että miten he pääsisivät mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti tutkimaan markkinoita ja uusia mahdollisuuksia sekä oppimaan sitä ympäristöä, johon tuotteen suunniteltiin tulevan. Nuoren yrityksen oli myös löydettävä nopeasti ratkaisu siihen, miten ja mistä yritys saisi rahoituksen tuotekehitykseen.

”Me pyörittelimme aluksi ikään kuin kevennettyjä versioita alkuperäisestä innovaatiosta, minkä avulla pääsimme tehokkaammin liikkeelle. Keväällä 2017 päätimme, että on aika lähteä tavoittelemaan sitä, mihin olimme oikeasti koko ajan tähdänneet ja saimme ensimmäisen rahoituksen. Saman vuoden loppupuolella, eli joulukuussa 2017, oli seuraava rahoituskierros, joka oli jo huomattavasti isompi kuin ensimmäinen. Samaan aikaan jätimme patenttihakemuksen uudelle innovaatiolle”, kertoo yksi yrityksen perustajajäsenistä Niko Polvinen.

Ensimmäisenä tuotteena syntyi Log-BT. Log-BT on dataloggeri, joka tarjoaa loputtomasti käyttömahdollisuuksia ja soveltuu miljooniin eri tehtäviin. Kaikista klassisin esimerkki näistä tehtävistä on kylmäketjun seuranta. Kylmäketjun seurannassa laite tallentaa jatkuvasti sisäiseen muistiin tietoa lämpötilasta ja ilmankosteudesta sekä näyttää luvut suoraan laitteen näytöllä. Mobiilisovellus, jonka avulla kerätyt tiedot siirretään Bluetooth-yhteydellä suoraan Logmoren pilvipalveluun, on saatavilla Androidille ja IOS:lle. Pilvipalvelusta asiakas saa haluamansa tiedot käyttöönsä nopeasti ja vaivattomasti.
​​​​​​​

Log-BT tallentaa kylmäketjun seurannassa sisäiseen muistiin tietoa lämpötilasta ja ilmankosteudesta sekä näyttää luvut suoraan laitteen näytöllä.

”Ennen kosteuden ja lämpötilojen seuranta on hoidettu vastaavan kokoisella laitteella, jossa esimerkiksi USB-liitännän avulla tieto on saatu siirrettyä tietokoneeseen ja Exceliin. Tämän jälkeen tiedosto yleensä lähetettiin sähköpostilla kollegoille tai asiakkaille. Hankalan tiedon luvun lisäksi haasteena on ollut se, että jos joku tekee kyseiseen tiedostoon muutoksia, niin ne muutokset eivät siirry automaattisesti muille. Logmore Oy:n uusi innovaatio ratkaisee pilvipalvelun kanssa kaikki tämmöiset ongelmat. Tieto pysyy ajan tasalla ja on varmasti tallessa. Jos kuljetusyhtiön asiakas soittaa vuoden päästä, että miten teillä oli lämpötilat joku tietty päivä, niin sen voi aina helposti tarkistaa.”, selventää Niko tilannetta.

Suurimpia asiakkaita Log-BT:lle on elintarvike- ja lääkekuljetukset. Lämpötila ja ilmankosteus yhdistelmää käytetään paljon myös rakennustyömailla, sisäilma- ja lämpökartoituksissa sekä erilaisissa tuotantotiloissa. Lämpötila- ja kosteustiedoilla saadaan esimerkiksi laskettua kastepiste, joka on ruostumisen kannalta todella merkittävä tekijä. Käyttäjä voi myös itse asettaa haluamansa hälytysrajat kaikille mitatuille suureille, joka mahdollistaa sen, että tiedetään ajoissa, milloin esimerkiksi kuivurit pitää laittaa päälle. Hyöty on siis suuri.


Tuotteen lanseeraus markkinoille

Log-BT ja muut uudet tuoteet ovat lähteneet markkinoille paremmin kuin yrityksen perustajat osasivat itse alussa kuvitella tai toivoa.

”Aloimme tosissaan myymään tuotetta vasta viime kesän jälkeen. Nyt kun on puoli vuotta myyntiä takana, niin on kyllä pakko myöntää, että ihan uskomattoman hyvin on lähtenyt liikkeelle”, innostuu Niko toteamaan.

Aina katse eteenpäin elävät yrityksen perustajat eivät kuitenkaan tyydy hyvään tuotteeseen vaan innovoivat luonnollisesti sille jo jatkajaa: aina astetta parempaa.

​​​​​​​

Janna Juhala ja Niko Polvinen ovat Logmore Oy:n perustajajäseniä.

”Uutta innovaatiota varten me olemme oppineet markkinasta todella paljon viimeisen vuoden aikana. Olemme keränneet paljon tietoa siitä, mitä asioita asiakkaat tuotteelle tarvitsevat ja mitä toimintoja pilvipalvelusta pitäisi löytyä. Nyt voimme tuottaa uuden sukupolven tuotteen näiden toiveiden ja tietojen avulla. Siinä vaiheessa, kun uusi tuote lanseerataan, niin se on jo maailman mittakaavassa mullistavaa teknologiaa. Tämä laite on maksanut noin 60€ / kpl. Meidän seuraava laite tulee maksamaan 2-5 € /kpl ja tulee olemaan kokoluokaltaan noin kuudesosan ensimmäisestä. Se on siis todella pieni ja halpa. Ja silti tarjoaa käytännössä samat ominaisuudet”, iloitsee Niko.

Käyttökohteita tuotteella on niin laajasti, että testausta ja kokemusta tuotteen käytöstä tarvitaan varmasti, jotta osataan laittaa kaikki tarvittavat asiat uuteen tuotteeseen. Asiakkaiden kokemuksilla ja palautteilla on tässä kehitystyössä todella suuri arvo.


Keski-Suomea maailmankartalle

Aluksi myyntiä hoidettiin kylmäsoitolla, mutta nyt yritykseen jo satelee tarjouspyyntöjä. Markkinointikanavat ovat pääasiassa Google-mainokset ja sosiaalinen media. Sana siitä, että Logmorella tehdään mullistavia tuotteita, on jo lähtenyt hyvin kiertämään

”Olemme rakentaneet asiakkaiden toiveista räätälöityjä järjestelmiä. Esimerkiksi Jyväskylän kaupungilla käytössä oleva Suomen kuntotekniikka Oy:n kelin ja tien kunnon seurantapalvelu tukeutuu meidän rakentamaan pilvipalvelun ja tiedon siirtoon.”

Logmore Oy on ollut mukana Kasvu Openissa Keski-Suomen kasvupolulla.
”Silloin olimme yrityksenä vielä todella alkuvaiheessa. Esittelin siellä meidän ensimmäisen prototyypin laitteesta. Se oli hyvin opettavaista ja siitä päästiin nopeasti liikkeelle, kun saimme hyvää sparrausta”, kertoi Niko.

Logmore yritys valittiin mukaan myös kahden sparrauspäivän Kasvu Invitationiin.
”Saimme niin tehokkaasti potkua rahoitussparraukseen pääsystä, että klousasimme meidän rahoituskierroksen seitsemän päivää ennen sitä. Pelkkä ajatus siitä, että mennään opettelemaan, miten rahoitusta saadaan sai meidät toimimaan asian suhteen.”


Logmore Oy on siis kaiken tämän kuuleman jälkeen mennyt erittäin kovaa vauhtia eteenpäin. Yrityksellä on oikeat tuotteet ja uusia innovaatioita on tulossa.

”Tavoite on ehdottomasti tähdätä voimakkaasti kansainvälisille markkinoille jo tämän vuoden aikana. Tulemme viemään Keski-Suomea maailman kartalle”, kertoo Niko keskustelumme päätteeksi.


Tutustu lisää: www.logmore.fi


Kommentit