Suomen Perintätoimisto Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu ​

​Suomen Perintätoimisto Oy on järjestänyt organisaatiotaan uudelleen. Yrityksen tavoitteena on tarjota tulevaisuudessa entistä laadukkaampia ja monipuolisempia palveluita. Toimitusjohtajana aiemmin toiminut yrityksen osakas Marko Kallio keskittyy jatkossa täysillä tuotekehityspuolen johtamiseen ja uutena toimitusjohtajana aloittaa myynnistä, markkinoinnista ja asiakassuhteista vastannut Tero Hänninen.

”Olen saanut olla yrityksemme kasvussa mukana vuodesta 2012 saakka ja sitä kautta tutustunut laajasti asiakkaisiimme ja heidän tarpeisiinsa. Luotan vahvasti yhteistyön voimaan ja tulemmekin kehittämään palveluitamme jatkossakin tiiviisti yhteistyössä asiakkaidemme kanssa, joita on tänä päivänä jo lähes 17 000. Organisaatiomuutoksen myötä pystymme panostamaan jatkossa nykyistä enemmän myös syksyn aikana julkaistavan ja vuokranantajien arjen mullistavan vuokranvalvontapalvelun kehitykseen” kertoo Hänninen.

”Suomen Perintätoimisto -konsernilla on hyvä kansainvälinen 25 hengen tiimi, jonka ansiosta olemme onnistuneet laajenemaan jo kaikkialle Baltiaan. Kasvumahdollisuuksia on edelleen myös kotimaassakin uusien innovaatioiden kautta. Tällä muutoksella haemme myös uutta vaihdetta kotimaiseen kasvuun”, muotoilee konsernijohtaja ja yrityksen pääomistaja Jarkko Jalonen.

Suomen Perintätoimisto Oy

Suomen Perintätoimisto Oy on vuodesta 2008 lähtien toiminut luotettava kotimainen perintätoimisto.
Toiminnan lähtökohtana on tarjota asiakkaille helppokäyttöisiä ja kustannustehokkaita palveluita perintään ja luotonhallintaan liittyen.
Ainutlaatuisen palvelukonseptin ansiosta yrityksen palveluita käyttää tällä hetkellä jo lähes 17 000 asiakasta ympäri Suomea.

Lisätietoja:

Avainasiakaspäällikkö Tero Hänninen
tero.hanninen@suomenpt.fi / 044 7214 873
Konsernijohtaja Jarkko Jalonen
jarkko.jalonen@sptgroup.fi