Lähtikö Suomen vienti taas laskuun? - vientiasiakirjoissa viiden prosentin lasku

Timo Vuori. Kuva: Roni Rekomaa

Timo Vuori. Kuva: Roni Rekomaa

Suomen vienti näyttää tasaantuneen vahvan alkuvuoden jälkeen, arvioi Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori. Kauppakamarien uunituoreiden vientiasiakirjatilastojen mukaan EU:n ulkopuolelle suuntautuvassa viennissä tarvittavien alkuperätodistusten kysyntä laski heinäkuussa jopa 5 prosenttia.

”Kysynnän notkahdus vientiasiakirjoissa on kieltämättä yllätys, vaikka pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei ole syytä tehdä vain kolmansien maiden, kuten Kiinan ja Venäjän kaupassa välttämättömien alkuperätodistusten kysynnän perusteella”, sanoo Vuori.

Vuoren mukaan Suomen vienti on ollut koko alkuvuoden hyvässä kasvussa koronapandemian helpottaessa maailmalla. Kysyntä on piristynyt Suomen päävientimaissa Euroopassa, Amerikassa ja Aasiassa, vaikka pandemian kanssa kohdataan yhä uusia yllätyksiä eri puolilla maailmaa.

Tullin virallisten tilastojen mukaan vielä kesäkuussa 2021 tavaraviennin arvo kasvoi peräti 23,8 prosenttia. Vienti kasvoi Euroopassa Saksaan 33,1 prosenttia ja Ruotsiin 12,3 prosenttia sekä EU:n ulkopuolelle Kiinaan 13,4 prosenttia, Venäjälle 32,0 prosenttia ja Yhdysvaltoihin 16,4 prosenttia.

”Pandemian pitkittyessä eri maissa on ryhdytty ennakkoluulottomiin toimiin yhteiskunnan avaamiseksi ja talouden elvyttämiseksi. Se avaa uusia vientimahdollisuuksia myös Suomelle. Toivottavasti vientiasiakirjatilastomme heinäkuun osalta eivät kerro koko totuutta Suomen viennin tilasta”, sanoo Vuori.

Vuori korostaa, että vientiyritysten ja vienninedistämiskoneistojen on oltava nyt iskussa. Talouden murroksessa kilpailu kiristyy ja markkinaosuuksia jaetaan uudelleen.

”Suomen vientivetoisen talouden toipumisen kannalta on olennaista, kuinka hyvin Suomi onnistuu yhteiskuntansa avaamisessa ja sopeuttamisessa uuteen normaaliin. Viennin kansainvälisen kilpailukyvyn jatkuvaa kehittämistä ei saa nyt unohtaa”, päättää Vuori.

Liite:

Kauppakamarien vientiasiakirjat / heinäkuu 2021