​​​​​​​Puhtaan teollisuuden investointiavustus valmisteilla

Työ- ja elinkeinoministeriö ja valtiovarainministeriö valmistelevat lainsäädäntöä, jolla otettaisiin käyttöön investointiavustus ja verohyvitys suurille puhtaille teollisille investoinneille. Business Finland vastaisi tukiohjelmien hallinnoinnista eli esimerkiksi tuen myöntämisestä ja sen käytön seurannasta.

– Nämä uudet tukiohjelmat ovat hallitukselta merkittävä investointipäätös tulevaisuuden kasvuun. Suomen edullinen ja puhdas sähkö toimii jo itsessään hyvänä kilpailuetuna, ja nämä tuet houkuttelevat varmasti lisää investointeja. Puhtaan sähkön saatavuuden ja teollisten investointien välillä on kytkös, jossa vaaditaan tasapainoa kasvun toteutumiseksi, toteaa Business Finlandin pääjohtaja Lassi Noponen.


Investointiavustus

Investointiavustusta voitaisiin myöntää merkittäville investoinneille teollisuuden tuotantoprosessien vähähiilistämiseksi ja energiatehokkuuden parantamiseksi sekä investointien vauhdittamiseksi eräillä ilmastoneutraaliin talouteen siirtymisen kannalta strategisilla aloilla. Investoinnin hyväksyttävien kustannusten tulisi olla vähintään 30 miljoonaa euroa, jotta avustusta voitaisiin myöntää.


Investointien verohyvitys

Investointien verohyvitykseen olisi oikeutettu yhtiö, joka toteuttaisi Suomessa suuren ilmastoneutraaliin talouteen tähtäävän investoinnin, jonka tukikelpoiset investointikustannukset olisivat vähintään 50 miljoonaa euroa. Verohyvitystä voitaisiin kohdistaa investointeihin, joilla vauhditetaan puhdasta siirtymää ja fossiiliriippuvuuden vähentämistä. Uusiutuvan sähkön tuotantoa ollaan rajaamassa tuen ulkopuolelle.

Tukiohjelmien voimaantulo edellyttää, että Euroopan komissio hyväksyy tuet sisämarkkinoille sopiviksi valtiontuiksi.

– Meiltä löytyy toimeenpanokykyä ottaa vastaan näiden uusien tukiohjelmien hallinnointi. Olemme valmiita ottamaan tukiohjelmat välittömästi pöydällemme, mikäli komissio näin suo, kertoo Noponen.

Tukiohjelmien edellyttämä lainsäädäntö on nyt lausuntokierroksella. Tukiohjelmien yksityiskohdat tarkentuvat lainsäädännön hyväksymisen jälkeen.