15.12.2021 15:36
Vientikaupan riskeiltä voi suojautua
Finnveran Otto Lindstedt kehottaa pieniäkin yrityksiä pohtimaan luotto- ja riskinottopolitiikkaansa, myös Pohjoismaihin suuntautuvassa viennissä. Vientikaupan rahoitus- ja takausjärjestelyt mielletään virheellisesti usein sellaisiksi, että niitä tarvitaan lähinnä kehittyviin maihin tai poliittisesti epävakaisiin valtioihin suuntautuvan bisneksen turvaamiseksi.
Pohjoismaista ajatellaan, että täällä laskut maksetaan ja sopimukset pitävät kutinsa. Tämä pitää pitkälti paikkaansa, mutta vientiin liittyvät luottoriskit saattavat silti laueta korkeasta maksumoraalista ja hyvästä tahdosta huolimatta.
”Itse asiassa me rahoitamme tai takaamme paljon vientikauppoja, jotka suuntautuvat Ruotsiin ja muihin teollisuusmaihin”, kertoo yritysten rahoituspalveluja tarjoavan Finnveran rahoitusjohtaja Otto Lindstedt.
”Yritysten kannattaa pohtia riskiä ja tiedostaa sen mahdollisuus. Riski voi realisoitua missä vaan ja monesti näin käy myös vanhojen tuttujen välisissä kaupoissa. Ruotsi on pärjännyt hyvin, kun verrataan riskien realisoitumista eri maissa”, toteaa Lindstedt.
Finnveran palvelut myös pienemmille yrityksille
Vientitakuulaitoksia on maailmalla perustettu alun perin poliittisen riskin takia, mutta nykyisin esimerkiksi Finnveran suurimmat vastuut ovat kehittyneillä markkinoilla, joissa korostuu poliittisen riskin sijaan taloudellinen riski.
”Meidän suurimmat vastuumme ovat USA:ssa ja Saksassa. Se johtuu muun muassa isoista kaupoista, joita suomalaiset yritykset ovat tehneet risteilyvarustamojen ja teleoperaattorien kanssa.”
Tällaiset jättikaupat ovat Lindstedtin mielestä voineet luoda myös sellaisen harhan, että Finnveran palvelut soveltuisivat lähinnä suurille vientiyhtiöille.
”Pienissä ja keskisuurissa yrityksissä ei ehkä tiedosteta sitä, että me voimme olla mukana pienissäkin järjestelyissä. Suomessa viennin osuus bruttokansantuotteesta on edelleen pienempi, kuin muissa Pohjoismaissa, joten haluamme olla mukana kasvattamassa vientikauppaa kaikissa kokoluokissa,” Lindstedt sanoo.
Luottovakuutus suojaa luottotappioilta
Ruotsiin kauppaa tekevälle pk-yritykselle Finnveralla on tarjolla erilaisia lainoja ja takauksia sekä vientitakuita ja -luottoja. Lindstedtin mukaan valtion omistama rahoitusyhtiö ei kilpaile yksityisten rahoittajien kanssa, vaan täydentää niiden palveluja.
”Yleensä yksityiset luottolaitokset hoitavat rahoituksen, jota me voimme olla tukemassa vientikaupan osalta esimerkiksi tarjoamalla takauksia.”
Yksi pk-yritysten vientikaupassaan eniten käyttämä Finnveran palvelu on luottovakuutus, jossa myyjä turvaa saatavansa, mikäli ostaja ei syystä tai toisesta maksa laskua. Lindstedtin mukaan luottovakuutuksen voi ottaa myös pienille summille, sillä sen kulut ovat maltilliset. Esimerkiksi 50 000 euron ja 60 päivän luottovakuutuksesta Ruotsiin, joka kuuluu matalimpaan riskiluokkaan, Finnvera perii 0,4–0,5 prosentin provision. Lisäksi luottotietoraportista ja muista toimistokuluista peritään yhteensä 300 euroa.
”Korona-pandemian takia olemme saaneet EU-komissiolta poikkeusluvan myöntää tavallista laajemmin luottovakuutuksia yksityisten toimijoiden rinnalla muun muassa Ruotsiin ja muihin teollisuusmaihin.”
Rahoituspaja tarjoaa tietoa
Otto Lindstedt kehottaa pk-yrityksiä miettimään omaa luotto- ja riskinottopolitiikkaansa.
”Kannattaa istua alas ja selvittää, mitä se merkitsee yritykselle, jos ostaja jättää laskunsa maksamatta? Montako uutta kauppaa pitää tehdä, että saa menetykset katettua? ”
”Jos taas yrityksessä vedetään sellainen linjaus, että saatavat varmistetaan vaatimalla 100 prosentin ennakkomaksu kaikissa kaupoissa, niin sitten pitää arvioida miten tällainen vaatimus vaikuttaa kauppojen syntymiseen.”
Vientikaupan rahoituksen ja riskien kanssa painiville pk-yrityksille on Lindstedtin mukaan tarjolla apua. Sitä tarjoavat Finnveran lisäksi, pankit ja luottovakuuttajat.
”Yksi hyvä tapa lähteä liikkeelle on osallistua Finnveran järjestämään maksuttomaan vientikaupan rahoituspajaan, jossa yrityksen avainhenkilöt tutustutetaan rahoitusratkaisuihin ja riskeiltä suojautumisen keinoihin. Maailmalle ei kannata eikä tarvitse lähteä yksin ja riskillä”, Lindstedt sanoo.
Finnvera
Suomen valtion omistama erityisrahoittaja, joka takaa viennin rahoitukseen liittyviä poliittisia tai kaupallisia riskejä.
- Asiakkaita 26 319
- Työntekijöitä 369
Vastuukanta
- Kotimaan rahoitus 3,2 mrd euroa
- Vientitakuu- ja erityistakaustoiminta 21,5 mrd euroa
Suurimmat maavastuut: USA, Saksa ja Venäjä
Tilanne 30.6.2021. Lähde: Finnvera
Finnveran maavastuut Pohjoismaissa (miljoonaa euroa 31.12.2020)
- Ruotsi 52
- Tanska 50,5
- Norja 16
Lähde: Finnvera
Paul Öhrnberg
Suomalais-Ruotsalainen Kauppakamari
Suomalais-ruotsalaisen kauppakamarin markkinaneuvojat auttavat Ruotsin markkinoihin liittyvissä asioissa https://www.finsve.com/yhteydenotto