Business Finlandin kautta jaetaan 530 miljoonaa euroa suomalaisille yrityksille

Euroopan unionin elpymisvälineestä saatavasta rahoituksesta on tulossa myönnettäväksi Business Finlandin kautta noin 150-170 miljoonaa euroa vuodessa vuosina 2021-2023. Yhteensä Business Finlandille on esitetty myöntövaltuuksia noin 530 miljoonan euron arvosta.

Suomen kestävän kasvun ohjelma vauhdittaa kilpailukykyä, investointeja, osaamistason nostoa sekä tutkimusta, kehitystä ja innovaatioita. Elpymisrahoituksella edistetään elinkeinorakenteen uudistumista ja suomalaisten yritysten kestäviin ratkaisuihin perustuvaa kilpailuetua.

Ensimmäiset rahoituspäätökset tehdään syksyllä 2021

Rahoituspäätösten tekeminen voidaan aloittaa sen jälkeen, kun Euroopan unionin neuvosto on tehnyt Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelmaa koskevan päätöksen ja rahoituksen sisältävä talousarvio on hyväksytty eduskunnassa. Alustavan aikataulun mukaisesti neuvoston odotetaan vahvistavan suunnitelman kesän 2021 aikana.

Rahoituspäätöksiä voidaan tehdä vuosina 2021-2023 ja projektien on päätyttävä vuoden 2025 loppuun mennessä. Business Finland käynnistää ensimmäiset toimenpiteet välittömästi kesällä 2021 ja tiedottaa aktiivisesti rahoitusmahdollisuuksista sitä mukaan, kun tulevien hakujen yksityiskohdat tarkentuvat. Lisätietoja hauista ja hakuaikatauluista julkaistaan kesäkuusta alkaen kootusti Business Finlandin nettisivuilla.

TKI-rahoituksella tuetaan vähähiilisiä ratkaisuja ja osaamista

Suomen kestävän kasvun ohjelman TKI-rahoitusta kohdennetaan vihreää siirtymää tukeviin hankkeisiin. Digitalisaatiota edistävillä tutkimusinfrastruktuuri-investoinneilla ja uudistuksilla tuetaan innovaatiotoiminnan kehitystä ja osaamistason nostoa.

Business Finland avaa vuoden 2021 aikana rahoitushakuja veturiyrityshankkeisiin, avainteknologioiden vauhdittamiseen sekä kasvuyritysten innovaatiotoimiin. Ensimmäisenä käynnistyy veturiyrityksille tarkoitettu kaksivaiheinen haastekilpailu, joka aukeaa kesäkuussa 2021.


LISÄTIETOJA

Reijo Munther
Head of European Initiatives
reijo.munther (at) businessfinland.fi

ENNAKKOTIETOA RAHOITUKSESTA – EU:N ELPYMISVÄLINE: BUSINESS FINLANDIN JA SUOMEN AKATEMIAN INFOTILAISUUS

torstaina 17.6.2021 klo 12-13.30

Infotilaisuus on englanninkielinen.

Business Finland ja Suomen Akatemia suunnittelevat rahoitusmahdollisuuksia vihreän ja digitaalisen siirtymän sekä kumppanuuksien edistämiseksi.

Kyseessä on keskeinen tavoite valtionneuvoston maaliskuussa 2021 julkaisemassa Suomen kestävän kasvun ohjelmassa: Alustava elpymis- ja palautumissuunnitelma. Mikäli elpymis- ja palautumissuunnitelma toteutuu alustavan suunnitelman mukaisesti, Business Finland ja Suomen Akatemia suuntaavat vuosina 2021 ja 2022 merkittävästi rahoitusta vihreään ja digitaaliseen siirtymän edistämiseen sekä kumppanuuksien tukemiseen.