07.10.2022 10:46
Kauppakamarit: Liikenneverkkojen pahan kierteestä kohti hiilineutraalia ja kilpailukykyistä Suomea
Suomen liikenneverkkojen korjaus- ja investointivelka jatkaa kasvuaan. Kauppakamarien mukaan liikenneinfra on ollut helppo kohde leikkauksille ja loppulasku jää tulevien sukupolvien maksettavaksi. Suomi menettää koko ajan asemiaan kilpailussa verrokkimaihin kuten Ruotsiin nähden ja Suomen houkuttelevuus yritysten sijaintipaikkana vähenee.
”Viime vuosien valitettava kehityssuunta on ollut, että tie- ja rautainfran ylläpidon rahoitus on ollut liian alhaisella tasolla. Infran korjausvelka Suomessa on kasvanut jo lähes kolmeen miljardiin euroon. Infran investointivelka on kokonaan oma lukunsa”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Päivi Wood.
Usean järjestön yhdessä tilaama ja tänään julkistettu raportti ”Modernit pääväylät – kilpailukykyinen Suomi” kertoo karua kieltä Suomen infran jälkeenjääneisyydestä. Samaan aikaan kun Suomessa infran rahoitusta on leikattu, Suomen kilpailijamaissa on pystytty panostamaan infran kuntoon ja investointeihin.
Lähinaapuri Ruotsin tavaraviennin arvo oli vuonna 2021 163 miljardia euroa ja Suomen 71 miljardia euroa. Vastaavasti tutkimuksesta selviää, että Ruotsin panostukset infraan ovat noin 62 miljardia euroa vuosina 2022–2033, Suomessa vastaava luku on 22 miljardia euroa vuosina 2021–2032.
”Kilpailijamaat ovat asettaneet tason ja meidän tulisi pystyä vastaamaan siihen. Nykyinen heikko taloustilanne ei selitä kokonaan sitä, miksi liikenne on kerta toisensa jälkeen helppo kohde leikkauksille”, Wood sanoo.
Wood muistuttaa, että teollisuuden toimintaedellytysten turvaaminen takaa Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn.
”Erityisesti nyt kun kansainvälinen toimintaympäristö on muuttunut, ulkomaankaupan varmuuden takaaminen on ensiarvoisen tärkeää ja häiriötilanteissa myös vaihtoehtoisten yhteyksien on toimittava. Suomen täytyy pystyä vastaamaan muuttuvaan tilanteeseen ja puitteet täällä toimiville yrityksille on pidettävä kunnossa. Suomen tulisi myös pystyä houkuttelemaan uusien yritysten sijoittautumista Suomeen”, sanoo Wood.
Tänään julkaistu raportti on visio siitä, kuinka Suomen pääväylät pitäisi modernisoida.
”Modernit pääväylät – kilpailukykyinen Suomi” -raportin ovat tilanneet INFRA ry, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK, Keskuskauppakamari, SAK, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry sekä Suomen Tieyhdistys. Selvityshankkeesta on vastannut Destia Strategiset Liikennejärjestelmät professori Jorma Mäntysen johdolla.”