08.11.2021 14:41
Aito Supportista on kasvanut vuodessa pohjoismaiden suurin Samsung-mobiililaitteiden huoltaja
Aito Supportissa työskentelee jo yli 30 ammattilaista. Kuvassa Anssi Kuoppala, Roope Kirkinen ja Maiju Liimatainen. Kuva: Viivi Sakkara
Aito Support Oy syntyi kesäkuussa 2020 Anssi Kuoppalan ostettua jyväskyläisen Midaren Samsung-huoltoliiketoiminnan ja sen ympärille liittyvän järjestelmäkehityksen. Aito Support toimii Samsungin virallisena mobiililaitteiden merkkihuoltona koko Suomessa. Nyt yhtiö on kasvanut takuuhuoltojen osalta pohjoismaiden suurimmaksi Samsung-laitteiden huoltoa tarjoavaksi yritykseksi. Yhtiössä työskentelee jo 30 huollon ja ohjelmistokehityksen ammattilaista.
Aito Supportin toiminta on alkanut Samsung-mobiililaitteiden huoltamisesta. Taustalla oli vielä yhden toimijan konkurssi, joka buustasi kysyntää lisää. Kuukausittainen huoltovolyymi on jo yli 3000 laitetta.
”Viime vuosi meni aikamoisen ruuhkatilanteen purkamisessa, mutta nyt se on saatu hyvin hallintaan. Vaikka ajat ovat olleet haastavat, on meillä mennyt mukavasti. Olemme vuoden aikana kiinnittäneet asemamme Samsungin kumppanina”, Aito Supportin toimitusjohtaja Anssi Kuoppala kertoo.
Yrityksen toiminnan ytimessä on mobiililaitteiden elinkaaren jatkaminen. Trendi on menossa siihen suuntaan, että kuluttajat haluavat toimia entistä vastuullisemmin ja odottavat sitä myös yrityksiltä.
”Meidän tekemisemme liittyy vahvasti juuri siihen, miten yksittäisiä mobiilikäyttäjiä voidaan auttaa jatkamaan laitteen elinkaarta ja sitä kautta annetaan oma panos ilmastotyöhön. Kuukausittaisilla huoltomäärillä voi panosta kuvailla jo merkittäväksi ajatellen, kuinka paljon laitteiden elinkaaret pitenevät. Luonnonvaroja säästyy, kun laitetta ei tarvitse aina joka tilanteessa uusia”, Kuoppala kuvailee.
Ennen mobiililaitteiden käyttöikä saattoi olla 2–3 vuotta, kun nyt se on jo 4–5 vuotta ja huoltojen avulla vielä enemmän. Laitteiden laatu on parantunut, ja ominaisuudet, esimerkiksi kameroiden laatu, ovat tavalliselle käyttäjälle hyviä.
”Pystymme antamaan pidemmän elinkaarilupauksen johtuen siitä, että meillä on alkuperäiset varaosat käytössä ja syvällinen ymmärrys Samsungin laitteista”, Kuoppala jatkaa.
Yritys näkee kierrättämisen ja kiertotalouden tärkeänä. Laitteiden huoltamisen lisäksi se on esimerkiksi aloittanut laitteiden uudelleenkokoamista ja vanhojen laitteiden myyntiä. Laitteiden huollosta kertyvät jätteet kierrätetään.
”Meille tulee paljon laitteita, joita ei ole itsessään enää järkevä korjata, mutta kun tulee kaksi-kolme sellaista, pystytään niistä jo kokoamaan toimivia laitteita”, Kuoppala täsmentää.
Vaikka huolto on Aito Supportin liiketoiminnan ydin, on yritys lähtenyt rakentamaan sen rinnalle uusia palveluita.
”Haluamme olla muutakin kuin huoltoliike. Meillä on tarjota palveluita, joilla voidaan ennakoida huollon tarvetta. Aito Member -palvelu sisältää tietoturvan ja säännölliset laitetarkastukset. Niissä huomataan, jos jonkinlaista huollon tarvetta on”, palveluista vastaava Maiju Liimatainen kertoo.
Ennakoinnin tarkoituksena on se, että laitetta voisi käyttää mahdollisimman pitkään. Palvelu on tarkoitettu sekä kuluttajille että yrityksille.
”Yrityksille meillä on tarjota erilaisia huoltosopimuksia, jotka voidaan räätälöidä jokaisen yrityksen tarpeisiin. Se voi tarkoittaa kanta-asiakashintoja, yksilöllistä palvelua, huoltoaikalupausta tai raporttien tuottamista yritysten tarpeisiin. Kyse on kokonaisvaltaisesta palvelusta. Myös yrityksen laitekannan loppupää hoidetaan eli laitteet kierrätetään. Näin vanhat laitteet eivät jää yrityksen hyllyille pyörimään kuten monesti käy”, Liimatainen lisää.
Aito Supportin Jyväskylän toimipiste sijaitsee Seppälän K-Citymarketin kauppakeskuksessa. Yrityksellä on lisäksi toimipisteet Vantaalla ja Tampereella.
”Kannustan ihmisiä reippaasti kävelemään meille sisään ja katsomaan, miten voisimme auttaa ja saada pidennettyä Samsung-matkaa”, Kuoppala kannustaa.
Kuoppalan siirtyminen yrittäjäksi ei ollut täysin hyppy tuntemattomaan, sillä sivutoimista yrittäjyyttä hän on harrastanut yli 20 vuotta, mutta ei kuitenkaan näin merkittävällä omistusvastuulla.
”Yrittäjyys on tuntunut tosi hyvältä. Sitä on ottanut riskin ja tiedostaa sen olemassaolon joka päivä, mutta samalla saa myös sen toisen puolen. Vanha sanonta - tee työtä jolla on tarkoitus - pitää hyvin paikkansa. Omistus taustalla lisää vielä motivaatiota”, Kuoppala kuvailee.
Kuoppala haluaa kannustaa muitakin yrittämiseen. Yrittäjyys on vaihtoehto luoda itselleen ja muille tulevaisuutta sekä ratkaista tämän hetken pitkäkestoisia haasteita.
”Se ei ole välttämättä helppo eikä stressitön tie, mutta hyvin palkitsevaa. Olen todella ylpeä siitä, että työllistämme yli 30 henkilöä. Työllistämisen lisäksi on kiva tehdä sellaista, mikä hyödyttää kymmeniätuhansia asiakkaita vuosittain. Taustalla ei ole sellainen ajatus, että tämä on yksin minun aikaansaamaani, vaan yhdessä henkilöstön kanssa tätä tehdään. Tavoitteena on kasvaa edelleen ja työllistää lisää sekä palvella laajemmin.”
Yrityksen liikevaihto on tänä vuonna noin 3,5 miljoonaa euroa, ja ensi vuonna suunnitelmissa on loikata reippaasti yli neljän miljoonan liikevaihdon tasolle.
Kuoppala pitää yhteistyötä Samsungin kanssa mielenkiintoisena. Suomalaisuuden ja Suomen merkitys yhteistyössä on huomattu.
”Heidän ei esimerkiksi tarvitse pelätä, että laitteiden arkaluonteista tietoa valuisi vääriin käsiin. Pienessä markkinassa, kaukana maailman metropoleista ison toimijan kanssa toimiessa paikka parrasvaloissa ei ole aina helppoa lunastaa. Nyt nähdään lisäarvo keskittymisessä yhteistyöhön yhden päämiehen kanssa”, Kuoppala sanoo.
Kuoppala on mukana Keski-Suomen kauppakamarin hallituksessa. Hallitus päivitti Keski-Suomen kauppakamarin strategian. Kauppakamarin arvot ilmenevät hyvin myös Aito Supportin toiminnassa. Uudet arvot ovat vaikuttaja, tekijä, vastuullinen ja luotettava.
”Itseä kiehtoo myös se, että kauppakamari on kansainvälinen. Sitä tulee hyödynnettyä syksyllä, kun yrityksemme tavoitteena on kasvaa ja syksystä alkaen kansainvälistyä ensin pohjoismaihin”, Kuoppala kertoo.
Juttu on julkaistu alun perin Kauppakamari-lehdessä numerossa 3/2021.
Juttu on osa juttusarjaa, jossa kauppakamarin päivitettyä strategiaa - Yrittäjyyden, markkinatalouden ja Keski-Suomen kasvun puolesta - tuodaan esille tarinoiden kautta. Aito Support seisoo Keski-Suomen kauppakamarin päivitettyjen arvojen (vaikuttaja, tekijä, vastuullinen ja luotettava) takana. Keski-Suomen kauppakamari haluaa tehdä myös omistajuutta ja yrittämistä näkyväksi ja myönteiseksi tarinoiden kautta.