HMJ-kurssin tarkoituksena luoda kasvua, vientiä ja lisää työpaikkoja

Myynninmaailma Oy ja alueelliset Kauppakamarit ovat toteuttaneet yhteistyössä Hyväksytty myyntijohtaja -kurssia nyt useamman vuoden ajan eri puolella Suomea. ”Tavoitteenamme on tarjota mahdollisimman käytännönläheistä myynnin johtamisen koulutusta, sillä puhtaasti teoriaan pohjautuvaa koulutusta löytyy Suomessa kyllä, mutta niiden konkretia jää usein hataraksi”, kertoo Myynninmaailman toimitusjohtaja Ville Orrenmaa.

HMJ-kurssilla on tarkoitus antaa osallistujille työkalut, joita jokainen voi hyödyntää oman myyntistrategian rakentamiseen. ”Tarjoamme opit muun muassa myynnin johtamiseen, myynti- ja markkinointitavoitteiden asettamiseen ja palkkamalleihin. Keskitymme myös siihen, miten markkinointi saadaan tukemaan myyntiä oikeasti kustannustehokkaalla tavalla.”

Ajatus kurssin toteuttamiseen tuli, kun havaittiin, että useissa pk-yrityksissä myyntistrategia oli huonolla tolalla. ”Uskomme, että viemällä eteenpäin Suomen pk-yritysten myyntijohtamisen osaamista liiketoiminta kehittyy ja syntyy kasvua, vientiä ja työpaikkoja”, Orrenmaa kiteyttää.


Vertaisoppiminen ja verkostoituminen isossa roolissa

Kurssin ainoa anti ei kuitenkaan ole kouluttajien tarjoamat toimintatavat, laskentakaavat ja prosessit, vaan iso osa kurssin hyödyistä koostuu osallistujien omasta panostuksesta: ”Vertaisoppiminen ja verkostoituminen ovat isossa roolissa. Osallistujat jakavat parhaita käytäntöjään ja omia kokemuksiaan muille”, Orrenmaa taustoittaa. Yksi keskeisimpiä asioita on myös käytännönläheinen myyntistrategia, jota kootaan kurssin edetessä eri teemoja hyödyntäen.

Kenelle Hyväksytty myyntijohtaja -kurssi sitten soveltuu? Orrenmaa kuvailee sopivaa kohderyhmää seuraavasti: ”Hyödyllisin kurssi on niille, jotka toimivat sillä hetkellä myyntijohtajana tai myynnistä vastaavana toimitusjohtajana. Toisaalta tämä toimii hyvänä ennakkokurssina niille, jotka toivovat työskentelevänsä jatkossa myynnin johdossa. Osa onkin siirtynyt kurssin jälkeen näihin tehtäviin.”

Usealla paikkakunnalla järjestetty kurssi toteutetaan aina yhteistyössä paikallisen kauppakamarin kanssa. Kurssin pääsee hyväksytysti läpi osallistumalla kaikkiin kurssipäiviin ja tekemällä hyväksytysti harjoitustehtävän eli myyntistrategian.

Kiinnostaisiko sinua kouluttautua yhä paremmaksi myyntijohtajaksi?

--

VILLE ORRENMAA
TOIMITUSJOHTAJA, OSAKAS
MYYNNINMAAILMA

Intohimonani on yritysten myynnin kasvattaminen. Myynninmaailman kasvun johtamisen lisäksi, teen työtä myös asiakkaidemme myynnin ja markkinoinnin strategisen kehittämisen parissa. Parhaimmillani olen B2B-yritysten kanssa, joissa kasvun tukemiseksi tarvitaan entistä tehokkaampaa myyntiä ja markkinointia.

Vapaa-aikaa vietän vaimon, kahden lapsen ja maantiepyöräilyn parissa. Ja toki lähes paljasjalkaisena eteläpohjalaisena SJK:n menestys jalkapallokentillä on lähellä sydäntä.

LinkedIn



NOSTA MYYNNIN JOHTAMINEN UUDELLE TASOLLE HYVÄKSYTTY MYYNTIJOHTAJA -KURSSILLA ​​​​​​​22.9.-24.11.2023

--

Neliosainen Hyväksytty myyntijohtaja HMJ-kurssi valmentaa osallistujia myyntiorganisaation suorituskyvyn nostamiseen. ​​​​​​​ Strategisen ajattelun kehittämisen lisäksi kurssilla käydään läpi myyjien henkilöstöjohtamista, myynnin suunnittelua ja myynnin johtamisen yleisimpiä kehityskohteita.​​​​​​​

Kurssi on tarkoitettu B2B-myynnin johtotehtävistä kiinnostuneille tai niissä toimiville sekä sopii erinomaisesti myös vientimyyjille.