Kasvua koronasta huolimatta – Tiimiakatemia Global vei valmennukset verkkoon

Tiimiakatemia Globalin toimitusjohtaja, Senior Team Coach Heikki Toivanen.

Tiimivalmennuksia tarjoava Tiimiakatemia Global ei koronan myötä jäänyt kannoilleen, vaan vei valmennukset verkkoon. Toiminta on kasvanut koronavuonna 50 prosenttia. Yritys on ollut mukana Kasvutahto-ohjelmassa, jonka myötä syttyi halu kasvaa.

”Tiimi on tärkein”, toteaa Tiimiakatemia Globalin toimitusjohtaja, Senior Team Coach Heikki Toivanen, kun häneltä kysyy, miten he ovat onnistuneet koronavuonna. Yritys nimittäin on koronasta huolimatta onnistunut kasvattamaan liikevaihtoaan 50 prosenttia ja on kolminkertaistanut kannattavuutensa – siitäkin huolimatta, että liiketoiminta perustui aikaisemmin vain livenä toteutettaviin valmennuksiin.

”Koko liiketoimintamme oli perustunut ainoastaan lähikohtaamisiin. Olimme suunnitelleet, että meillä käynnistyy monta ryhmää keväällä 2020. Siksi kassatilanne ei ollut kovin hyvä, kun Suomi meni kiinni. Itseasiassa kassassa oli rahaa noin kahden kuukauden kuluihin”, Toivanen avaa.

Tämä on monelle yritykselle arkea, vaikkei siitä aina puhutakaan. Samalla viikolla, kun korona tuli Suomeen, yritys otti kaikille etävalmennusten toteutuksen mahdollistavat ohjelmat, Zoomin ja Howspacen, käyttöön. Sitten valmennuksia päätettiin alkaa pitämään etänä ja kehittämään niitä määrätietoisesti. Se kannatti.

”Se toimikin yllättävän hyvin. Tärkeää oli Business Finlandin tuki, mistä iso kiitos. Palaute etävalmennuksista on ollut erittäin myönteinen – meitä on sanottu tällä saralla Suomen parhaaksi”, Toivanen kiittelee.

Yritys valmentaa opettajia, asiantuntijoita, johtajia ja yrittäjiä tiimioppimisen menetelmiä hyödyntäen sekä edistää tiimivalmentajuutta. Yrityksen päätuote on puolitoista vuotta kestävä tiimimestarivalmennus, jonka käy vuosittain noin 350 osallistujaa. Sen lisäksi käynnissä on lyhyempiä valmennuksia esimerkiksi kansainvälistymiseen. Valmennuksissa mukana on jatkuvasti noin 700 oppijaa. Kaiken kaikkiaan Tiimiakatemiavalmennuksen on käynyt reilu 2000 osallistujaa suomen, ruotsin tai englannin kielellä.

Yrityksellä on toimipisteet Crazy Townissa Jyväskylässä ja Tampereella. Korona-aikana työt ovat hoituneet etänä, ja se on avannut uusia mahdollisuuksia.

”Etätyö mahdollistaa hyvinvointitekoja, esimerkiksi lenkillä voi käydä päiväsaikaan, ja tulin itse asiassa tähän haastatteluun suoraan päiväunilta”, Toivanen naurahtaa.

Toivanen on toiminut yrityksessä seitsemän vuotta, ja niihin on mahtunut myös vaikeita vuosia. Keskeistä on ollut tiimi: kaikki tehdään yhdessä, mikä on auttanut yritystä myös koronan yli.

”Onnistuminen on tullut siitä, että meillä on näin loistava tiimi. Vaatii herkkyyttä ja dialogia, jotta pystyy kasvamaan entistä enemmän. Korona-ajassa resilienssi eli sitkeys on todella tärkeää. Kun ihmiset pääsevät kukoistamaan ja tekemään unelmien työpaikan, se mahdollistaa kasvun. Tulokset eivät synnyt kauhean nopeasti, vaan vaatii pitkän ajan tekemisen, jotta saa tuloksia, kuten missä tahansa tekemisessä”, Toivanen sanoo.

Kun puhutaan Tiimiakatemiasta, moni yhdistää sen Jyväskylän ammattikorkeakouluun. Harva ehkä tietää, että Tiimiakatemia Global on kuuden osakkaan omistama yksityinen yritys, joka omistaa Tiimiakatemia-brändin. Yritys on antanut Jyväskylän ammattikorkeakoululle elinikäisen oikeuden käyttää Tiimiakatemia-nimeä. Tiimiakatemia toimii noin 20 maassa.

Halu kasvaa syttyi Kasvutahto-ohjelmassa

Yritys lähti mukaan viime syksynä käynnistyneeseen Keski-Suomen kauppakamarin Kasvu- ja kansainvälistymisvaliokunnan Kasvutahto-mentorointiohjelmaan, jonka tarkoituksena on rohkaista ja auttaa keskisuomalaisia yrityksiä kasvamaan ja kansainvälistymään.

”Olin päättänyt, että tarvitsen mentorin. Kasvutahto-ohjelma on ollut hyvä siinä mielessä. Mentori on ollut erittäin hyvä”, Toivanen kiittelee.

Toivanen kertoo, että mentoroinnissa tärkeintä on dialogisuus, ja muistuttaa, että mentorointisuhteessa kumpikin osapuoli oppii.

”Mentorointi ei ole sellaista, että kaadetaan tietoa toisen päähän. Esimerkiksi nuoreltakin voi oppia ja saada uusia ajatusmalleja.”

Tärkeintä on ollut Toivasen mukaan se, että on tullut jano kasvaa.

”On saatava halu tehdä asioita ja se on syntynyt. On hienoa, että kauppakamari järjestää tällaisia ja yhdistää eri alan toimijoita. Mentorin voisi ottaa pidemmäksikin aikaa. Suosittelen mentorointiohjelmaa muillekin hyvin lämpimästi”, Toivanen sanoo.