Maakuntakilta Keski-Suomen elinvoiman asialla

Vuonna 2017 Keski-Suomen kauppakamarissa toteutettiin suuri valiokuntauudistus, jonka yhteydessä alueellista paikallisvaliokunnista luovuttiin ja tilalle muodostettiin koko maakunnan alueen yhteinen Maakuntakilta. Sen tehtävänä on tuoda kuuluviin Keski-Suomen ääni vaikuttamistyössä.

Maakunnan äänellä puhuva valiokunta koostuu muun muassa yritysten, rahoittajien ja kehittämisyhtiöiden edustajista ympäri maakuntaa – etelästä pohjoiseen ja lännestä itään. Teemme aktiivista työtä kasvun maakunnan hengessä eri osa-alueilla.

Keski-Suomen kauppakamarin vaikuttamissuunnitelman kärjiksi on valittu muun muassa saavutettavuus, jonka nimissä vaikutamme valtateiden 4 ja 9, raideliikenteen ja lentoliikenteen kehittymiseen. Teemme töitä saavutettavuuden eteen, jotta liikenneverkosto pysyy kunnossa koko alueella. Haluamme, että liikenteen osalta olosuhteet vahvistuvat ja tukevat elinkeinoelämää.

Työvoiman saatavuuden ongelmat, kuten puute ammattitaitoisesta työvoimasta, ovat arkipäivää liki koko Suomessa ja niin myös Keski-Suomessa. Teemme yhteistyötä muiden valiokuntien kanssa kohtaanto-ongelman ratkaisemiseksi ja etsimme uusia ratkaisumalleja ongelmaan aktiivisesti yhteistyössä niin yritysten kuin oppilaitostenkin kanssa.

Maakuntakillan ydintehtävänä on tukea paikallisten yritysten elinvoimaa maakunnan joka kolkassa.
Rahoitusmarkkinoiden toimivuus on ensiarvoisen tärkeää koko maakunnan alueella. Esimerkiksi teollisuushallin omistaminen maakunnan reuna-alueella ei saa olla yritykselle taseongelma, vaan sen pitäisi olla mahdollisuus ja voimavara.

Samoin uuden EU-ohjelmakauden yritysrahoituslinjaukset ja maakunnalliset soveltamisohjeet ja niiden aito toimivuus yritysten kasvun vauhdittajina ovat meille tärkeitä asioita.

Maakuntakilta tekee yhteistyötä ja edistää voimallisesti Kasvu Openin teemoja maakunnassa. Tässä hengessä Maakuntakilta haluaa toivottaa kaikille hyvää ja aurinkoista kesää.

Kasvu kuuluu kaikille, kaikkialla maakunnassa!


Kirjoittaja Ari Piesala on Maakuntakillan puheenjohtaja ja Kehittämisyhtiö Karstulanseudun toimitusjohtaja.


Tutustu vuoden 2019 valiokuntablogisarjan aiempiin kirjoituksiin: