05.06.2024 14:34
Toiveikkain tunnelmin kohti kesää ja syksyä
Kun toinen puoli tästä vuodesta alkaa olla taputeltu, on aika tehdä pieni katsaus, mitä puolen vuoden aikana onkaan tapahtunut. Ja paljon onkin tehty niin vaikuttamisen ja edunvalvonnan, koulutusten ja tilaisuuksien, viestinnän, valiokuntatoiminnan ja kansainvälistymispalveluidemme saralla. Lue toimitusjohtajamme Ari Hiltusen lyhyt katsaus alkuvuoteen!
Vaikuttaminen ja edunvalvonta alkuvuonna on sisältänyt perinteiseen tapaan työskentelyä eri työryhmissä. Yritysten näkemyksiä on tuotu esiin niin osaamisen, liikenteen, vastuullisuuden, kansainvälistymisen ja talouden teemoista. Pidämme keskusteluyhteyttä yllä alueemme kansanedustajiin, ja jokainen heistä kutsutaan hallituksemme kokouksiin.
Maaliskuussa neljä viikkoa kestäneet poliittiset lakot pysäyttivät vientiyritysten toiminnan, ja vaikutukset heijastuivat laajasti myös alihankkijoille ja yhteistyökumppaneille. Vaikka lakkojen kohteena oli Suomen hallitus, olivat kärsijöinä täysin sivulliset. Ikävät vaikutukset näkyvät pitkään, ja kustannukset lasketaan lopulta miljardeissa. Se oli iso niitti muutenkin hatarassa taloustilanteessa kamppaileville yrityksille. Lakimuutos poliittisten lakkojen rajoittamiseksi yhteen vuorokauteen oli oikea päätös.
Tuoreimman talouskyselymme mukaan kohti parempaa ollaan menossa syksyä kohden. Keskisuomalaiset yritykset ennakoivat muun muassa liikevaihdon ja henkilöstömääränsä kasvamista tai säilymistä ennallaan. Ilmassa leijuva epävarmuus kuitenkin vielä vaikuttaa yritysten investointihalukkuuteen tai ennusteisiin kannattavuudesta.
Eurovaalit lähestyvät kovaa vauhtia ja vaalipäivä on tulevana sunnuntaina 9.6. Jokaisen keskisuomalaisen kannattaa olla kiinnostunut eurovaaleista, vaikuttaahan EU-päätöksenteko meihinkin vaikkapa taloudesta ympäristönsuojeluun ja työlainsäädäntöön. Kauppakamarit julkaisivat eurovaaliteesinsä, joiden tavoitteena on kilpailukykyinen ja kasvava EU.
Vain äänestämällä voimme vaikuttaa siihen, millaista politiikkaa edustajamme ajavat Euroopan tasolla. Muista käyttää äänioikeuttasi. Alueemme eurovaaliehdokkaiden vastauksia elinkeinoelämän kannalta kiinnostaviin kysymyksiin voit lukea edellisessä lehdessämme julkaistusta artikkelista. Järjestimme myös Keski-Suomen Yrittäjien kanssa eurovaalipaneelin, jossa alueemme ehdokkaita vastasi kiperiin kysymyksiin muun muassa kilpailukyvystä, sääntelystä ja vastuullisuudesta.
On ollut ilo huomata, että jäsenemme ovat olleet liikkeellä sankoin joukoin. Erityisen suosittuja ovat olleet aamukahvit esimerkiksi vastuullisuusteemalla sekä Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-kurssit, jotka kevään kursseista molemmat täyttyivät viimeistä paikkaa myöten. Kiitos teille aktiivisuudestanne! Seuraavat HHJ-kurssit ja puheenjohtajakurssi ovat luvassa syksyllä.
Uusia perinteitäkin on aloitettu. Meillä oli ilo palkita stipendeillä nuoria, jotka ovat osoittaneet poikkeuksellista kiinnostusta talous- ja yhteiskunnallisiin asioihin. Annoimme jokaiselle Keski-Suomen yläkoululle yhden 100 euron stipendin jaettavaksi ansioituneelle 9.-luokkalaiselle. Mielestämme talous- ja yhteiskunnallisten asioiden ymmärtäminen, niistä keskusteleminen, väittely ja kyseenalaistaminen olisi kannattavaa jo yläkouluikäisenä. Uudella perinteellä haluammekin lisätä nuorten kiinnostusta aiheen pariin. Tempaus on osa yhteiskuntavastuutamme.
Tässä vain pieni pintaraapaisu kuluneeseen kevääseen. Muistathan, että olemme täällä jäseniämme varten – joten oli asiasi iso tai pieni, voit milloin tahansa olla yhteydessä allekirjoittaneeseen. Myös kehityskohteita tai toiveita toimintaamme otamme mielellämme vastaan.
Aurinkoista kesää ja menestystä jatkoon!
Edunvalvojasi,
Ari Hiltunen
toimitusjohtaja
Keski-Suomen kauppakamari