13.12.2021 12:15
KS-Bulk on nyt Rekka Group
Rekka Group vapautti itsensä perinteisestä kuljetusalan muotista ja aikoo valloittaa maailmaa kilometri kerrallaan. Tahto vapauttaa itsensä tästä muotista oli taustalla, kun kaksi kuljetusalan yritystä, K-S Bulk Oy ja SFK Kuljetus Oy fuusioituivat joulukuussa 2021 ja syntyi aivan uusi yritys, Rekka Group.
Rekka Group on lähtenyt rohkeasti rakentamaan uutta brändiään humoristisella mutta vakuuttavalla otteella ja kutsuu mukaan kaikki, jotka ajavat mieluummin etupenkillä kuin istuvat takana.
Uutta brändiä on rakennettu rinta rinnan yrityksen uuden strategian kanssa. Rekka Groupissa uskotaan, että kasvu lähtee ennen kaikkea henkilöstostä, ja siksi ihmiset yrityksen takana ovat vahvasti ja aidosti mukana kaikessa tekemisessä. Rekka Groupissa panostetaan siihen, että ihmiset kokevat työssään merkityksellisyyttä, arvostusta, välittämistä ja yhteisöllisyyttä.
Yhtiön tavoitteet ovat korkealla. Se aikoo tuplata liikevaihdon kolmessa vuodessa ja pyrkii hiilineutraalisuuteen vuoteen 2030 mennessä. Sillä on tahto myös kansainvälistyä lähitulevaisuudessa.
”Matka ei tule varmasti olemaan helppo, mutta tahtoa löytyy. Kalustoa uusitaan, ajojen päästöjä mitataan, henkilöstoä koulutetaan ja asiakkaiden kanssa käydään vahvaa vuoropuhelua jatkuvasti paremman huomisen eteen. Eihän sitä kukaan kasva mihinkään ilman asiakkaita, siksi asiakaskokemus, turvallisuus, laadukas työnjälki ja ennen kaikkea toimitusvarmuus ovat meidän alan vahva perusta kaikelle tekemiselle”, kertoo toimitusjohtaja Heikki Virtanen.
Uudistunut brändi näkyy myös rekoissa: ensi vuonna seitsemän uutta rekkaa saa Rekka Groupin uudet brändivärit.
Keski-Suomen kauppakamari onnittelee!
Lue lisää: https://rekkagroup.fi/