Johtajuus on taito, joka vaatii jatkuvaa tietoista kehittämistä – Keski-Suomen johtajaverkosto on apunasi tällä matkalla

--

Johtajuus on taito, joka vaatii jatkuvaa tietoista kehittämistä. Keski-Suomen johtajaverkosto eli alueemme johtajien ja esihenkilöiden vertaisverkosto on apuna tällä matkalla. Verkoston käytännön toiminta muodostuu mukana olevien johtajien ajankohtaisten, yhteisten haasteiden jakamisesta sekä uudenlaisten ajatusten ja ratkaisujen rakentamisesta asiantuntijoiden ja vertaisverkoston kesken - luottamuksellisesti. Samalla verkostolaiset luovat itselleen ja edustamalleen yritykselle uusia kontakteja, mahdollisesti jopa uusia asiakkuuksia tai yhteistyökumppanuuksia.

Johtajan tehtävän voi kiteyttää neljään pääkohtaan:

  1. johtaja näyttää suunnan ja odotukset
  2. johtaja mahdollistaa ja poistaa esteitä

3. johtaja kannustaa ja luo edellytyksiä
4. johtaja varmistaa tuloksiin pääsyn


Jääkö sinulle johtajana tai esihenkilönä arjen kiireissä aikaa pohtia kuinka johtamisesi toimii näissä pääkohdissa? Tuntuuko joskus, että olet johtamisen kanssa turhan yksin? Tekisikö hyvää jakaa johtamisen kokemuksia ja haasteita muiden johtamista ja esihenkilötyötä tekevien kanssa ja kuulla kuinka toiset toimivat samanlaisissa tilanteissa?

Yli toimialarajojen toimivasta luottamusverkostosta saa monipuolisesti näkökulmia omaan johtamistyöhön. Verkostossa kuulee oppeja pitkän kokemuksen omaavilta johtajilta ja toisaalta saa uusia ideoita ja näkökulmia startup-yrittäjiltä. Toisten kokemuksista oppii paljon sekä se muistuttaa, ettei ole johtamisen kanssa yksin. Keskustelut teemojen asiantuntijoiden ja eri alojen edustajien kanssa auttavat ymmärtämään johtajuuden eri ulottuvuuksia. Se on myös mielettömän inspiroivaa.

--

Johtajaverkoston tapaamisissa on käsitelty mm. seuraavia aiheita:

  • Strategia arkeen OKR-mallilla
  • Osaamisen ja oppimisen johtaminen
  • Palkitseminen työyhteisössä
  • Miten rakennetaan keskustelevaa organisaatiokulttuuria?
  • Palautekulttuuri ja haastavat tilanteet
  • Muutoksen johtaminen
  • Vahvuuksien johtaminen
  • Motivaation johtaminen
  • Kuinka johdan YZ-sukupolvea
  • Johtajan hyvinvointi
  • Työhyvinvointi poikkeusaikana

  • Strategian toimeenpano
  • Henkilöstön johtaminen ja työhyvinvointi
  • Kasvun johtaminen
  • Itseohjautuvuus ja organisaatiokulttuuri
  • Haastavat tilanteet ja epämukavuusalue
  • Johtoryhmätyöskentely
  • Johtajan yksinäisyys
  • Vastuullisuus yrityksen johtamisessa
  • Tulevaisuuden tutkimus


Seuraavalla tapaamisella 10.5. aiheena: ​​​​​​​
Tekoälyn uhat ja mahdollisuudet – missä mennään tällä hetkellä?


Alustajina tapaamisissa toimivat aina jokaisen teeman ansioituneet asiantuntijat. Viimeisinä vuosina asiantuntijoina tapaamisissa ovat vierailleet mm. pitkänlinjan edustustason jääkiekkovalmentaja, hyvinvointi- ja johtamisvalmentaja Erkka Westerlund, Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja, dosentti Jari Kaivo-oja, Jyväskylän Yliopiston ekologian professori Janne Kotiaho, Strategia arkeen OKR-mallilla kirjan kirjoittaja Henri Sora, HR Palvelu J. Syrjälän KTT, DOS Jari Syrjälä, HNY Groupin perustajaosakas Anna Niemelä, palkitsemiskonsultit Petra Huuhtanen ja Petra Airas, Mukamas Learning Designin johtamisen ja oppimismuotoilun valmentaja Vilma Mutka, Adafy Oy:n toimitusjohtaja psykologi ja EMBA Satu Kuusinen jne.


Mistä aiheesta sinä haluaisit keskustella toisten johtajien kanssa? Ja keneltä asiantuntijalta saada oppia?


Millaista johtajien vertaisfoorumissa on olla mukana?​​​​​​​

"En ole kertaakaan katunut, että lähdin mukaan johtajaverkostoon! Jokaisella tapaamisella olen oppinut uutta ja saanut olla mukana jakamassa myös omia ajatuksiani johtamisen haasteista tai hyvistä käytänteistä. Luottamukselliset keskustelut pienryhmissä luovat turvallisen alustan pohtia yhdessä vaikkapa oman johtamisen kipukohtia.
​​​​​​​Tukea on usein ollut jo ihan vain siitä, että huomaa meidän kaikkien johtajien painivan hyvin samankaltaisten ongelmien kanssa yrityksen toimialasta tai liikevaihdon suuruudesta riippumatta. Johtajan työ yrityksessä on usein hyvin yksinäistä puuhaa. Johtajaverkosto tuo siihen tarvittavaa vertaistukea, joka oikeasti auttaa oman johtajuuden kehittämisessä!", kuvaa johtajaverkostossa mukanaoloa Viherlandia Oy:n toimitusjohtaja Erja Pirnes ja jatkaa: "Kannustan ehdottomasti jokaista johtajaa mukaan tähän verkostoon, mikäli on tarvetta ajatella johtamisen kysymyksistä ja haasteista ääneen toisten johtajien kanssa."


"Arvostan sitä, että voimme verkostossa itse olla mukana päättämässä aiheista, joihin alustajat keskustelulle kutsutaan. Lisäksi tapaamisia on ollut myös nk. sparraustiimien kesken varsinaisten johtajaverkoston tapaamisten välillä. Näissä tapaamisissa on voitu keskittyä akuutteihin arjen kysymyksiin toinen toistaan sparraten ja toisiltamme oppien", kertoo johtajaverkoston toiminnasta Viherlandia Oy:n toimitusjohtaja Erja Pirnes.


"Johtajaverkosto on loistava konsepti. Tapaamisilla käsitellään hyvin monenlaisia eri asioita ja hyvin monipuolisesti johtamisen eri näkökulmista. Vuoden aikana tulee siis kokonaisvaltainen kattaus uusia ajatuksia ja ideoita. Mukavaa on myös, kun verkoston porukka on kohtuullisen pieni, niin on helppo keskustella ja oppia tuntemaan toisia verkostolaisia", kertoo johtajaverkostossa mukana oleva Monetra Keski-Suomi Oy:n toimitusjohtaja Mari Soukka. ​​​​​​​


"Johtaja helposti uppoaa kiireisen arjen puurtamiseen. Kun kolmen tunnin tapaamiset on kalenteroitu vuodeksi etukäteen, niin silloin tulee irrottauduttua pohtimaan ja keskustelemaan kollegoiden ja asiantuntijoiden kanssa johtamisen asioista. Koska olemme itse saaneet päättää mitä teemaa seuraavalla kerralla käsitellään, niin ne ovat meille johtajille tärkeitä aiheita ja niihin on tarttumapintaa jokaisella. Bonuksena saamme teeman asiantuntijalta vielä aiheeseen paljon lisää tietoa", kuvaa kokemuksiaan Pengon Oy:n toimitusjohtaja Kati Pesola.


​​​​​​​"Kun tapaamiset on kalenteroitu vuodeksi etukäteen, niin tulee irrottauduttua arjesta toisten yritysten edustajien seuraan johtajuuden äärelle", kertoo johtajaverkostossa mukanaolosta Pengon Oy:n toimitusjohtaja Kati Pesola.

--

Discovery Street Oy:n toimitusjohtaja Mika Korhonen toimi johtajaverkoston tapaamisella tulevaisuuden tutkimuksen alustajana yhdessä Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tutkimusjohtajan Jari Kaivo-ojan kanssa.



Discovery Street Oy:n toimitusjohtaja Mika Korhonen toimi asiantuntijana tulevaisuuden tutkimus -teeman tapaamisella: "Johtajaverkosto on erityinen paikka vierailla. Sinne kukaan ei tule vahingossa eikä aikaa tuhlaamaan, vaan jokainen on raivannut tilaa kalenteristaan, että voi olla siellä läsnä ja siinä hetkessä. Puhelimet kilkattaa takintaskussa mutta niihin ei tartuta, koska tämä on harvinaista herkkua ja nyt kannattaa kuunnella. Tästä seuraa tietenkin se, että keskustelu on syvällistä ja antoisaa. On etuoikeus tulla kutsutuksi tällaiseen porukkaan mukaan alustajaksi ja päästä keskustelemaan itseään kokeneempien ja sivistyneempien ihmisten kanssa."

Keski-Suomen johtajaverkoston tapaamisten keskusteluja ohjaa yhteistyökulttuurin rakentaja, fasilitaattori Matti Hirvanen Humap Oy:sta.

"Johtajaverkostoa voi ajatella johtamisen koulutuskokonaisuutena, jossa vuoden aikana pääsee pureutumaan viiteen eri yhdessä valittuun johtamisen teemaan, joita käymme läpi aiheiden asiantuntijoiden johdolla. Näin tulee perehdyttyä moneen eri teemaan liiketoiminnan johtamisen ja ihmisten johtamisen ääreltä. Samalla tutustuu uusiin ihmisiin ja saa uusia kontakteja. Olen saanut itse myös paljon, kun olen saanut olla mukana fasilitoimassa verkoston tapaamisia."


Keski-Suomen johtajaverkoston tapaamisia fasilitoi yhteistyökulttuurin rakentaja, fasilitaattori Matti Hirvanen Humap Oy:sta.

---


Jos kiinnostuit verkostosta, niin lämpimästi tervetuloa mukaan! Saat takuuvarmasti uusia näkökulmia ja työkaluja johtamiseen, osallistut ja tuot lisäarvoa inspiroivaan keskusteluun sekä saat mahdollisuuden pysähtyä miettimään omakohtaisia ajattelu- ja toimintatapojasi. Joka tapaamiselta mukaasi lähtee uusia käytännön ideoita, oivalluksia ja energiaa. Bonuksena toisista verkostolaisista syntyy uusia kontakteja, ystäviä, mahdollisesti jopa asiakkuuksia tai yhteistyökumppaneita.

--


Kysy johtajaverkostosta:​​​​​​​
Merja Honkanen

Keski-Suomen kauppakamari
puh. 050 439 3005
merja.honkanen@kskauppakamari.fi

​​​​​​​