Jäsenet kertovat

Julkaisemme jäsenesittelyjä ja hyviä uutisia jäseniltämme. Haluatko juttusi tänne? Ota yhteyttä viivi.sakkara@kskauppakamari.fi.

Jamk kehittää Euroopan kyberpuolustusta 60 miljoonan euron jättihankkeessa

Jyväskylän ammattikorkeakoulu (Jamk) osallistuu Euroopan puolustusrahaston kokonaisuudessaan 60 miljoonan euron CITADEL Range -hankkeeseen, jonka tavoitteena on kehittää kyberturvallisuutta Euroopassa.

Lue lisää


Keskimaan palveluverkosto ulottuu koko maakuntaan. Kuvassa S-market Korpilahden arkea.

Keskimaa tarjoaa laajasti palveluita arkeen ja juhlaan

Vuonna 1915 perustettu Osuuskauppa Keskimaa juhlii tänä vuonna 110-vuotista historiaansa. Keskimaan kehitykseen on mahtunut erilaisia aikoja sodasta rauhaan, pulasta nousukauteen, faksien tulosta ruoankuljetusrobotteihin. Keskimaasta on kasvanut vahva ja monipuolisesti maakuntaan vaikuttava toimija.

Lue lisää


Harvialla on kaiken kaikkiaan yhdeksän tehdasta ympäri maailmaa. Muuramen yksikössä valmistetaan eniten kiukaita, ja siellä sijaitsee myös konsernin pääkonttori.

Keskisuomalainen yhteistyö siivittää Harviaa maailmalle

Pörssiyhtiöksi kasvaneelle Harvialle kotipaikkakunnan yhteistyöverkosto on tärkeä kasvun mahdollistaja. Harvialla on paljon osaamista, jota tarjota eteenpäin.

Lue lisää


Turvetta hyödynnetään enenevissä määrin kasvihuoneviljelyssä, sillä se soveltuu loistavasti kasvualustaksi.

Neova – huoltovarmuutta ja ratkaisuja kestävään ruoantuotantoon

Neovan toimintaa ovat muokanneet erilaiset maailman kriisit ja muutospaineet. Yhtiön imagoa määrittää pitkälti aikaisempi energiaturpeen tuotanto, mutta nykyinen Neova on uudistunut. Yhtiön tuotteet edistävät monipuolisesti maataloutta ja kestävää kehitystä.

Lue lisää


Keskisuomalainen panostaa monikanavaisuuteen. Perinteinen printtimedia säilyy digitaalisten palvelujen ohella. Kuva: Riku Luomaa.

Keskisuomalainen – valtakunnallisesti paikallinen

Suomen vanhin yhä ilmestyvä suomenkielinen sanomalehti Keskisuomalainen on ollut osa maamme mediahistoriaa jo 154 vuotta. Yhdestä sanomalehdestä on kasvanut monikanavainen ja valtakunnallinen mediakonserni.

Lue lisää


Havainnekuva PX2 Solutions Oy:n vihreän vedyn ja synteettisen metaanin tuotantolaitoksesta Harjavallassa.

Fimpec – projektinhallinnan ja puhtaan siirtymän hankkeiden edelläkävijä

Fimpec on kasvanut keskisuomalaisesta toimijasta kansainväliseksi projektinhallinnan huippuosaajaksi, jonka asiantuntijat vievät suomalaisen teollisuuden ja uusiutuvan energian osaamista maailmalle.

Lue lisää


Valtran tuotteet helpottavat viljelijöiden työtä

Valtra on merkittävä toimija maatalousteknologian kehityksessä. Yhteistyö yritysten ja oppilaitosten kanssa sekä maailmanlaajuisen AGCO-konsernin resurssit auttavat vastaamaan maatalouden kehitystarpeisiin.

Lue lisää


Digitaalisilla koulutustyökaluilla, kuten VR-laseilla, voidaan opiskella muun muassa koneiden huolto- ja turvallisuustoimenpiteitä.

Valmet haluaa olla johtava digitaalisten palveluiden tarjoaja alallaan

Valmet on kartonki- ja paperiteknologian edelläkävijä ja markkinajohtaja. Sen osaamiseen kuuluu lisäksi muun muassa sellu- ja energiateollisuuden ratkaisut sekä automaatiojärjestelmät ja palvelut. Valmetin kehitys kulkee vahvasti automatisoitujen järjestelmien ja kattavan palveluverkoston tarjonnan suuntaan.

Lue lisää


Tulevaisuuden vetytankkausasema voisi näyttää esimerkiksi tältä. Tämä kuva on luotu tekoälyavusteisesti. Kuva: Juha Hirsimäki, Medialla Oy.

Cefmof johdattaa Jyväskylää kohti hiilineutraaliutta

Central Finland Mobility Foundation eli Cefmof juhli tammikuussa ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Säätiö perustettiin vuoden 2024 tammikuussa, ja sen toiminta tähtää hiilineutraaliin yhteiskunnan edistämiseen.

Lue lisää


Henna Kokkonen löysi Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratoriossa suoritetussa kokeessa uuden isotoopin.

Jyväskylän yliopisto on yksi alueen elinvoiman ja kehityksen kulmakivistä

Korkeatasoinen yliopisto on Keski-Suomen elinkeinoelämälle tärkeä. Jyväskylän yliopiston kasvattaminen on vaatinut paljon työtä ja edistyksellistä ajattelua.​​​​​

Lue lisää


Jyväsjärven retkiluisteluradan rahoittaminen on yksi toimista, joilla LähiTapiola Keski-Suomi edistää hyvinvointia maakunnassa. Kuva: Tero Takalo-Eskola.

LähiTapiola Keski-Suomi – paikallista turvaa ja hyvinvointia

LähiTapiola tekee laajasti työtä maakunnan hyvinvoinnin edistämiseksi. Vakuutuspalvelujen lisäksi erilaisilla vastuullisuusteoilla ennaltaehkäistään vahinkoja ja huolehditaan alueen elinvoimasta.

Lue lisää


Osuuspankissa on vahva osaajajoukko palvelemassa keskisuomalaisia.

OP Keski-Suomi maakunnan elinvoiman ja kasvun tukena

Eevi Määttä on aloittanut Keski-Suomen osuuspankin toimitusjohtajana 1.2.2025. Hän on pitkän linjan pankkialan ammattilainen, joka on toiminut OP Ryhmässä useissa johtotehtävissä. Nyt paluumuuttajana Keski-Suomeen hänellä on selkeä visio pankin ja maakunnan tulevaisuudesta.

Lue lisää


Yöpuu Yhtiö näkyy Jyväskylän Kauppakadulla. Yhtiö haluaa olla aktiivisesti mukana keskustan kehittämisessä. Kuvassa Hotelli Verson ja Verso Baarin julkisivu.

Yöpuu Yhtiö tarjoaa laadukkaita palveluja Jyväskylän ytimessä

Yöpuu Yhtiö Oy on tehnyt ison kasvuloikan 25 vuodessa. Vahva kokemus ja intohimo hotelli- ja ravintola-alaa kohtaan auttaa perheyhtiötä vastaamaan ajan haasteisiin.

Lue lisää


Jani Korpimäki ja Xtend Impeller -komposiittisiipipyörä.

Uusi suomalainen innovaatio säästää jopa 75 % energiaa teollisuuden puhaltimissa

CSI Composite Solutions and Innovations Oy on kehittänyt uudenlaisen puhaltimen osan, joka voi säästää jopa 75 % energiaa verrattuna perinteisiin ratkaisuihin. Kyseessä on komposiitista valmistettu siipipyörä, eli puhaltimen pyörivä osa, joka siirtää ilmaa.

Lue lisää


Kansainvälinen biotalouden ja agroteknologian yrityskiihdyttämö tarjoaa ainutlaatuisia yhteistyömahdollisuuksia johtavien teollisuuskumppaneiden kanssa

BioBoosters by Jamk käynnistää yhdessä kumppaneidensa Valtran, AGCO Powerin, Nesteen, Lantmännenin ja Innovestorin kanssa haun startup-yrityksille kestävän ruoantuotannon ja älymaatalouden kiihdyttämöohjelmaan.

Lue lisää


Liikenne- ja aluesuunnitteluvaliokunnan puheenjohtaja Jorma Paananen. Kuva: Viivi Sakkara

Keski-Suomen kasvu vaatii rohkeutta ja investointeja

Keski-Suomen kehitys edellyttää vahvoja liikenneinvestointeja, yritysten ja julkisen sektorin tiivistä yhteistyötä sekä rohkeaa visiointia kaavoituksessa. Liikenne- ja aluesuunnitteluvaliokunnan puheenjohtaja Jorma Paananen painottaa, että valtateiden ja raideyhteyksien kehittäminen, keskustan täydennysrakentaminen ja sujuva kaavoitus ovat avainasemassa alueen elinvoimaisuuden kannalta. Yleiskaava 2050 linjaa Jyväskylän kehityksen suuntaviivoja, ja valiokunta haluaa varmistaa, että yrityksillä on mahdollisuus kasvuun ja investointeihin. Samalla Keski-Suomen logistista sijaintia on hyödynnettävä rohkeammin.

Lue lisää


Shakedown Park – Rallikulttuurin ja viihteen yhdistävä elämyskeskus

Jyväskylän Kuokkalaan avattu Shakedown Park tarjoaa ainutlaatuisen yhdistelmän moottoriurheilun jännitystä ja korkeatasoisia viihdepalveluja. Monipuolisen elämyskeskuksen takana on jyväskyläläinen yrittäjä Jouko Neuvonen, jonka pitkäaikainen unelma moottoriurheilusta ja autoista on nyt saanut konkreettisen muodon.

Lue lisää


Kasvua kansainvälisistä kyvyistä -tilaisuus järjestettiin 4.10. Crazy Townilla.

Uusia mahdollisuuksia kansainvälisistä osaajista

Kansainväliset työntekijät ovat tuoneet yrityksiin paljon enemmän kuin vain työvoimaa – heidän myötään on avautunut uusia markkinoita, kehittynyt monikulttuurinen työympäristö ja jopa yrityksen kielitaito on vahvistunut. Monet suomalaiset yritykset, kuten Suomen Korttipiste, Tikka Spikes ja Landis+Gyr, ovat nähneet konkreettisia hyötyjä ja rohkaisevat muita hyödyntämään kansainvälistä osaamista. Monet maksuttomat palvelut tarjoavat apua kansainvälisten osaajien rekrytointiin ja kielitaitoon, kuten Work in Finland ja Kohtautus-hanke.

Lue lisää


KUVA: JIRI HALTTUNEN

Yritysostolla yrittäjäksi

Yrityksen kasvutarina sai alkunsa, kun 2019 heinäkuussa Veli-Pekka Niemistö päätti siirtyä yritysoston kautta yrittäjäksi. Jakeman Oy ja Mecaman Oy suunnittelee, valmistaa ja asentaa teräsrakenteet rakennusteollisuuteen ja teollisuuslaitoksiin. Lisäksi se valmistaa muun muassa betoniasemien runkoja ja betonielementtien valumuotteja sekä kunnostaa suuria ristikkonostureita. Vuonna 2019 ja 2020 toteutuneilla yritysostoilla liki 40 vuotta vanhat yritykset Jakeman Oy ja Mecaman Oy (entinen Mecamiehet Oy) ovat yhdessä kasvaneet maakunnan merkittävimmäksi keskiraskaiden teräsrakenteiden valmistajaksi. Tarinallaan Niemistö haluaa kannustaa, että yritysosto on oiva väylä yrittäjäksi.

Lue lisää


Kuvassa vasemmalta: Taira Matilainen, Paula Timonen ja Titta Viskari. Kuva: Studio Varjo / Pasi Hakala

Finalean tukee yrittäjiä sydämellä ja asiantuntemuksella

Finalean Oy on kolmen naisen perustama yritys, joka syntyi syyskuussa 2023 tavoitteenaan tuoda inhimillisyyttä ja asiakaslähtöisyyttä taloushallinnon kentälle. Ajatus yrittäjyydestä oli kytenyt yhtiön perustajien mielessä. Vaikka heillä oli vakaa työpaikka ja varma toimeentulo, rohkeus tehdä toisin veti puoleensa – nyt Finalean auttaa yrityksiä ympäri Suomen.

Lue lisää


Muuramelainen startup keräsi miljoonan euron rahoituksen – tuo kaivatun ratkaisun pk-yritysten vastuullisuusraportointiin

Muuramelainen vastuullisuusraportoinnin teknologiayritys Data Farm Oy on kerännyt 700 000 euron rahoituksen Gorilla Capitalin johdolla. Sijoituskierrokseen osallistui useita enkelisijoittajia, minkä lisäksi hanketta tukevat ELY-keskus ja Business Finland. Investoinnin myötä vuonna 2021 perustetun yrityksen kokonaisrahoitus nousee miljoonaan euroon mahdollistaen vastuullisuusraportoinnin tuomisen myös pk-yritysten saataville.

Lue lisää


Uusi tutkimus: Työntekijäkokemuksen ja asiakaskokemuksen taso romahtanut suomalaisessa työelämässä

Kestävän kasvun nykytilatutkimuksessa tarkasteltiin kolmatta kertaa suomalaisten organisaatioiden työntekijä- ja asiakaskokemuksen johtamista sekä kestävän kasvun rakennustekijöitä. 355 vastaajan aineisto osoittaa työntekijä- ja asiakaskokemuksen tason heikentyneen merkittävästi. Samaan aikaan tutkimuksesta ilmenee, että positiivisesti erottuvat yritykset, joilla on selkeä strategia, tahtoa panostaa hyvinvointiin ja kasvuun sekä myönteinen tapa suhtautua kehittämistyöhön.

Lue lisää


Paula Saarenpää. Kuva: Riika Kastelehto

Asiakaslähtöisyyden voimaa ja yrittäjyyden vapautta – Smartius on tarjonnut jo 10 vuotta korkeatasoista lakipalvelua etänä Jyväskylästä koko Suomeen

Jyväskyläläisessä omakotitalossa toimistoaan pitävä juristi Paula Saarenpää työstää usean yhtiön vaativia lakiasioita. Saarenpää toimii yrittäjän vapaudella kymmenettä toimintavuottaan juhlistavassa Smartiuksessa. Sen innovatiivinen alustayhtiömalli on todistanut, että korkeatasoinen juridinen palvelukin voi olla aidosti ajasta ja paikasta riippumatonta.

Lue lisää


Digi Game Centerin tilat. Kuva: Anna Ruotanen

Peliosuuskunta Expa ja Digi & Game Center nimetty Suomen ensimmäiseksi ja maailman pohjoisimmaksi Unreal Authorized Training Centeriksi

Peliosuuskunta Expa ja Digi & Game Center on tunnustettu Suomen ensimmäiseksi ja maailman pohjoisimmaksi Unreal Authorized Training Centeriksi. Tunnustus vahvistaa Keski-Suomen asemaa luovan teknologian keskuksena ja avaa uusia mahdollisuuksia eri alojen ammattilaisille hyödyntää Unreal Engineä innovaatioiden kehittämisessä.

Lue lisää

Kuva: Jyväskylän elinkeinopalvelut

Kuntien imago 2024 tutkimus: Jyväskylä nousi kokonaisvaikutelmassa toiseksi yli 100 000 asukkaan kaupunkien joukossa

Jyväskylän kaupunki nousi tänä vuonna Taloustutkimuksen teettämässä Kuntien imago -tutkimuksessa kokonaisvaikutelmassa sijalle kaksi yli 100 000 asukkaan kaupunkien joukossa. Kuntien imago mittaa yritysten ja yrityspäättäjien arvioita kuntien toiminnasta. Jyväskylän tuloksissa eniten nousua oli kunnan yrittäjämyönteisyys ja kunnan ja yritysten välinen yhteistyö -kategorioissa. Lisäksi kansainvälisen osaamisen ja työperäisen maahanmuuton edistäminen paransi tulostaan edellisestä vuodesta hienosti. Kaiken kaikkiaan tulosten mukaan Jyväskylän kaupungin elinkeinoelämän imago on hyvää keskitasoa. Taloustutkimuksen Kuntien imago 2024-tutkimuksessa Jyväskylä sai yleisarvosanaksi 7,61, joka on yli koko maan keskiarvon (7,44).

Lue lisää

Uusia mahdollisuuksia kansainvälisistä osaajista

Kansainväliset työntekijät ovat tuoneet yrityksiin paljon enemmän kuin vain työvoimaa – heidän myötään on avautunut uusia markkinoita, kehittynyt monikulttuurinen työympäristö ja jopa henkilöstön kielitaito on vahvistunut. Monet suomalaiset yritykset, kuten Suomen Korttipiste, Tikka Spikes ja Landis+Gyr, ovat nähneet konkreettisia hyötyjä ja rohkaisevat muita hyödyntämään kansainvälistä osaamista. Monet maksuttomat palvelut tarjoavat apua kansainvälisten osaajien rekrytointiin ja kielitaitoon, kuten Work in Finland ja Kohtautus-hanke.

Lue lisää


Kuvassa Jyväskylän ammattikorkeakoulun rehtori Vesa Saarikoski (vas.), valtion kyberturvallisuusjohtaja Rauli Paananen ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun IT-insituutin johtaja Tero Kokkonen.Kuva: Lauha Puoliväli, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Jamk ja liikenne- ja viestintäministeriö sopivat kyberharjoittelun edistämisestä

Jyväskylän ammattikorkeakoulu (Jamk) ja liikenne- ja viestintäministeriö tiivistävät yhteistyötään. Valtion kyberturvallisuusjohtaja Rauli Paananen sekä rehtori Vesa Saarikoski ja IT-instituutin johtaja Tero Kokkonen Jamkista allekirjoittivat yhteistyöasiakirjan 4.11.2024. Yhteistyön tavoitteisiin kuuluu vuosittaisen kyberharjoittelun edistäminen.

Lue lisää


Evogenom Oy sai merkittävän rahoituksen

Jyväskyläläinen kuluttajille suunnattuja laajoja geenitestejä tuottava Evogenom Oy on saanut merkittävän rahoituksen. Rahoituskierrokseen osallistuivat Trind VC sekä joukko muita rahoittajia, jotka uskovat vahvasti Evogenom Oy:n potentiaaliin ja tulevaisuuden kasvuun.

Lue lisää


Skandino® EcoDesign voitti Tuottava Idea -kilpailun aluetason innovaatiosarjan

Suomalainen Skandino Oy on saavuttanut merkittävän tunnustuksen Tuottava Idea -kilpailussa, kun sen Skandino® EcoDesign -tuotesarja voitti kilpailun aluetason innovaatiosarjan. Kilpailussa haetaan uusia, enintään kolme vuotta vanhoja innovaatioita, ja Skandino onnistui vakuuttamaan tuomariston kestävään kehitykseen perustuvalla tuotesarjallaan.

Lue lisää


Elinvoimayhtiö Konneveden Voiman yritysneuvoja Johanna Holkko ja toimitusjohtaja Riku Tulla. Kuva: Riku Tulla

Elinvoimayhtiö Konneveden Voima on lähellä yrittäjiä ja asukkaita

Elinvoimayhtiö Konneveden Voima perustettiin vuoden 2023 alussa tavoitteenaan tehdä Konnevedestä entistä elinvoimaisempi. Panostukset kantavat hedelmää, sillä kuntabarometrissa Konnevesi valittiin Keski-Suomen yritysmyönteisimmäksi kunnaksi.

Lue lisää


Kuvassa projektipäällikkö Kati Valpe-Ojala ja asiantuntija Minna Koskinen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Kuva: Jamk

Valmennuksesta apua tekoälyn käyttöönottoon valmistavan teollisuuden pk-yrityksissä

Tekoälyn avulla yritykset pystyvät parantamaan tehokkuuttaan ja laatuaan, mikä on erityisen tärkeää tulevaisuuden kilpailukyvyn kannalta. Jamkin aiADDVA-hanke keskittyi tekoälyn hyödyntämiseen valmistavan teollisuuden pk-yrityksissä. Hankkeessa tarjottiin valmennusta ja konkreettista tukea, joka auttoi yrityksiä ymmärtämään tekoälyn mahdollisuuksia ja soveltamaan sitä omassa toiminnassaan. Maksuttomat verkkovalmennukset ovat edelleen kaikkien yritysten hyödynnettävissä.

Lue lisää


Kuvituskuva, Adobe Stock

Elisan ratkaisu vähentää veden hukkaa

Vesihuoltolaitoksissa voidaan jatkossa tunnistaa vedenjakelun häiriöitä ja vikatilanteita aiempaa reaaliaikaisemmin veden etäluentaan suunniteltujen Iot-laitteiden avulla. Elisa ja Alva tarjoavat vedenmittauksen IoT-palveluita laajemmin vesihuoltolaitoksille, ja alva on ottanut vesihuoltolaitoksena palvelun käyttöön myös omassa laitoksessaan.

Lue lisää


Hammassirkun toimitusjohtaja Sirkku Meriläinen. Kuva: Jussi Liikala

Hammassirkku: Kokonaisvaltaista hampaiden hoitoa jo 25 vuotta

Monipuolisia hammashoitopalveluita tarjoava Hammassirkku viettää tänä vuonna jo 25-vuotisjuhliaan. Sirkku Meriläisen perustama yritys on kasvanut yhden henkilön yrityksestä jo liki 100 hammashoidon ammattilaista työllistäväksi yritykseksi.

Lue lisää


eWatin tekoälyyn pohjautuvalla lämmitysautomaatio- ja sähkönkulutuksen seurantaratkaisulla saadaan huomattavia kustannussäästöjä.

eWatt: Energia riittämään tekoälyn avulla Euroopassa

Jyväskyläläinen yritys eWatt toteuttaa tekoälyyn pohjautuvia lämmitysautomaatio- ja sähkönkulutuksen seurantaratkaisuja, joiden avulla saadaan huomattavia kustannussäästöjä. Energiankulutuksen vähentäminen on samalla vastuullisuusteko. eWatt perustettiin energiakriisin myötä, kun omistajat halusivat luoda ratkaisun energian säästämiseen. Tähtäin on koko Euroopan markkinoilla energian riittävyyden varmistamiseksi myös tulevaisuudessa.

Lue lisää


Kuva: Jyväskylän kaupungin elinkeinopalveluiden sivuilta

Suomen ensimmäinen käyttöön tuleva vetytankkausasema rakennetaan Jyväskylään – Mahdollistaa vetybussien käyttöönoton ensimmäisenä Suomessa

Vireon rakentaa Suomen ensimmäisen käyttöön tulevan suuren kapasiteetin vetytankkausaseman Jyväskylään. Tällä hetkellä Suomessa ei ole muita toiminnassa olevia vetytankkausasemia. Jyväskylään rakennettava asema on ensimmäinen neljästä strategisesti sijoitetusta asemasta, jonka toteutumisen mahdollistaa Central Finland Mobility Foundation (Cefmof) ja Jyväskylän kaupungin yhteistyöhanke.

Lue lisää


100 tarinaa kasvusta: Jakeman

Jakeman Oy ja Mecaman Oy suunnittelee, valmistaa ja asentaa teräsrakenteet rakennusteollisuuteen ja teollisuuslaitoksiin. Lisäksi se valmistaa muun muassa betoniasemien runkoja ja betonielementtien valumuotteja sekä kunnostaa suuria ristikkonostureita. Vuonna 2019 ja 2020 toteutuneilla yritysostoilla liki 40 vuotta vanhat yritykset ovat yhdessä kasvaneet maakunnan merkittävimmäksi keskiraskaiden teräsrakenteiden valmistajaksi.

Lue lisää


100 tarinaa kasvusta: Tana Oy

Tana Oy on kotimainen, vuonna 1971 perustettu ympäristöteknologiayritys, joka edistää kestävää kehitystä tarjoamalla älykkäitä laitteita ja ratkaisuja kiinteän jätteen käsittelyyn erityisesti esikäsittelylaitoksille ja jätepihoille. Tanan toimintamalli perustuu moderniin verkostokonseptiin, joka mahdollistaa keskittymisen asiakkaiden tarpeisiin ja nopeaan kasvuun. Tana on konepaja ilman konepajaa ja kaikki TANA-koneet valmistetaan strategisten kumppaneiden kanssa Suomessa. Menestyksen tärkeänä kulmakivenä on asiansa osaava ja luotettava globaali, yli 30:n jälleenmyyjän verkosto, joka toimii käyntikorttina ympäri maailmaa. TANA-koneita myydäänkin jo yli 50 maahan.

Lue lisää


Kuva: Opinsys

Opinsys ja Advania voittivat merkittävän kilpailutuksen – arvo 1,17 miljardia euroa

Tiera Oy on solminut merkittävän puitesopimuksen Advanian ja Opinsysin kanssa vastuullisten IT-laitteiden hankinnasta, jonka keskiössä ovat ympäristöarvot ja hiilineutraaliustavoitteet. Sopimus tukee vahvasti uusiolaitteiden käyttöä kuntasektorilla, mikä vähentää laitteiden elinkaaren aikaista hiilijalanjälkeä ja edistää kuntien hiilineutraaliustavoitteita. Yhteishankinta mahdollistaa 460 organisaation – kuntien, kaupunkien, kuntayhtymien, yliopistojen, korkeakoulujen ja hyvinvointialueiden – osallistumisen vastuulliseen ja ympäristöystävälliseen laitehankintaan. Kilpailutuskokonaisuuden enimmäisarvo on 1,17 miljardia euroa, mikä tekee siitä yhden Suomen suurimmista vastuullisuuteen keskittyvistä teknologiakilpailutuksista.

Lue lisää


Kuljetusliike Taipale laajentaa toimintaansa Pirkanmaalle – on ostanut nokialaisen Tavarakiito Oy:n

Kuljetusliike Taipale laajentaa toimintaansa Pirkanmaalle, kun se on ostanut nokialaisen Tavarakiito Oy:n. Tavarakiito Oy on toiminut pitkään Kaukokiito-ketjussa toiminta-alueenaan Pohjois- ja Ylä-Pirkanmaa. Yhtiön toimipisteet sijaitsevat Nokialla ja Virroilla. Yrityskaupan myötä Taipale kasvaa 24 työntekijällä ja 18 ajoneuvolla.

Lue lisää


100 tarinaa kasvusta: Secapp

Secapp sai alkunsa vuonna 2011 osana yliopiston tutkimus- ja kehitysprojektia, jonka tavoitteena oli hyödyntää älypuhelimia kriisiviestinnässä. Yritys kaupallistui vuonna 2013 ja on sen jälkeen kasvanut ja kansainvälistynyt merkittävästi. Secapp tarjoaa ohjelmistopohjaisia ratkaisuja kriisi- ja poikkeustilanteiden hallintaan, ja sen palveluja käyttävät monet organisaatiot julkishallinnosta yrityksiin. Kasvua on vauhdittanut laaja-alainen yhteistyö kumppaneiden kanssa sekä kansainvälistyminen, ja vuonna 2023 Secappilla oli jo yli 1000 asiakasorganisaatiota.

Lue lisää


100 tarinaa kasvusta: Rekka Group

Rekka Group kuljettaa vaarallisia, nestemäisiä kemikaaleja sekä jauhemaisia ja rakeisia teollisuuden raaka-aineita painesäiliö- ja nestekuljetuksina turvallisesti ja ympäristöystävällisesti koko Suomessa ja satunnaisesti myös Ruotsin puolella. Yrityksen asiakkaita ovat metsä-, energia-, rakennus-, lääke- sekä elintarviketeollisuus. Yritys työllistää vuonna 2024 70 henkilöä ja liikevaihdossa tavoitellaan maagista 10 miljoonan euron rajaa.

Lue lisää


Metsä Groupin Äänekosken Kerto LVL -tehdas harjakorkeudessa

Metsä Groupin Kerto LVL -tehdashanke etenee suunnitellusti Äänekoskella ja tehdas on saavuttanut harjakorkeutensa. Rakennustyöt saadaan päätökseen ensi vuoden syksyllä ja tuotannon arvioidaan käynnistyvän syksyllä 2026.

Lue lisää