Ohjelmaan haetaan mukaan kehittymishaluisia ja avarakatseisia kasvu- ja kansainvälistymisprosessien avainhenkilöitä yrityksistä, joiden tuote tai palvelu on jo testattu markkinoilla ja joilta löytyy tiimiä ympärille kasvun ja kansainvälistymisen tekemiseen.
Tapaamiset perustuvat molemminpuoliseen luottamuksellisuuteen, motivaatioon ja vapaaehtoisuuteen.
Miksi tulla mukaan?
- Saat avuksesi kokeneen yrityselämän konkarin, joka sparraa yrityksesi kasvu- ja kansainvälistymissuunnitelmissa
- Saat apua ja motivaatiota kasvun ja kansainvälistymisen tekemiseen
- Mentorointisuhde on täysin luottamuksellinen
- Se istuu mutkattomasti työarkeen
- Ja on täysin maksuton!
Ohjelman rakenne:
- KickOff-tilaisuus tammikuussa 2022
- Kahdenkeskisiä tapaamisia mentorin kanssa sekä ryhmän yhteisiä sparraushetkiä ja info-/koulutustilaisuuksia ohjelman aikana
- HalfWayCheck touko-kesäkuussa 2022
- Final marraskuussa 2022
Kasvutahto-mentorointiohjelma on jatkoa kesäkuussa päättyneelle pilotoidulle ohjelmalle – uusin sparrausparein.
Mentorointiohjelma on osa KV-verkostot toimiviksi -hanketta. Hanketta rahoittaa Keski-Suomen liitto. Rahoitus on TEM:n AKKE-rahoitus (Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen määräraha)
Mentorointiohjelman järjestäjä on Keski-Suomen kauppakamarin Kasvu- ja kansainvälistymisvaliokunta. Valiokunnan jäsenet haluavat ohjelman avulla rohkaista kasvuhaluisia yrityksiä tavoitteelliseen kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä tukea tavoitteissa onnistumista.
Lisätietoja antavat:
Valiokunnan puheenjohtaja Suvi Metsola, suvi.metsola@exportmaker.fi, p. 040 731 0223
Projektipäällikkö Pia Naukkarinen, pia.naukkarinen@kskauppakamari.fi, p. 050 555 9915
"On hienoa, että kauppakamari järjestää tällaisia ja yhdistää eri alan toimijoita. Mentorin voisi ottaa pidemmäksikin aikaa. Suosittelen mentorointiohjelmaa muillekin hyvin lämpimästi”
"Oman firman liikevaihto on kasvanut 50 prosenttia syksyn aikana, tulos on kasvanut yli 300 prosenttia ja saatu ensimmäisiä kansainvälisiä kauppoja"
"Ohjelma ja idea on ihan loistava. Olen siitä kiitollinen, että olen päässyt mukaan"
"Vain ja ainoastaan positiivisia kokemuksia ohjelmasta"
"Kansainvälistymistä saatu vietyä konkreettisesti eteenpäin Venäjän suuntaan"
"Ollaan saatu avauksia Saksassa"
"Mentoroinnin avulla tavoitteet ovat kirkastuneet ja selkeitä sudenkuoppiakin on vältetty"
"Avunsaanti tällaisilta henkilöiltä, jotka ovat läpikäyneet jo tämän polun, on erittäin arvokasta: näin kaikkea ei tarvitse kantapään kautta harjoitella. Ohjelma on antanut paljon enemmän kuin osasin toivoakaan"
”Tällaisista keskusteluista on iso hyöty yrittäjälle. Olen saanut kuulla kokemuksia, näkemyksiä ja parhaita käytäntöjä, joita on voinut hyödyntää ja soveltaa omaan tilanteeseen”
”On tärkeää saada ulkopuolista näkemystä ja kokemusta mutta myös päästä kertomaan omista ajatuksistaan muille. Siten asiat saadaan edistymään. Kun asiat jalostuvat, on helpompi tehdä päätöksiä. Iso kiitos, kun pääsimme mukaan. Koen osallistumisen erittäin arvokkaaksi”
”Erityiskiitos kuuluu sparraajille, jotka ovat talkootyöllä mukana. Arvostan heidän työtään suuresti. Suosittelen ohjelmaa ehdottomasti muillekin”
Lue jutut: