Jäsenesittelyssä Seppäkoski Oy: Metallirakenteita ja verkoston rakentamista ​

​Seppäkoski Oy:n toiminta on lähtenyt liikkeelle jo vuonna 1907. Tänä päivänä Seppäkoski toimii metallirakentamisen laatuvarmana yhteistyökumppanina. Seppäkoski tunnetaan laadukkaana, laajan palvelukonseptin omaavana kumppanina.

Seppäkoski Oy:n toiminta on lähtenyt liikkeelle jo vuonna 1907, kun Seppäkosken toimitusjohtajan Hanne Toukoahon isän Juha Kosken vaari perusti Jyväskylään pajan, jossa valmistettiin muun muassa hevosenkenkiä. Yrittäjähenkisyys ja tekemisen meininki on periytynyt sukupolvelta toiselle ja perheyrityksen toimintahistoriaan mahtuu monenmoista käännettä, joista mainittakoon oman aikansa legenda, Muskeli –kuntosalivälineet. Vaikka yrityksen toiminta on vuosien saatossa muokkaantunut ja muuttunut, muistuttaa historiasta edelleen yrityksen mukaan nimetyt Sepänkatu ja Sepänaukio.

Kasvua ja kehittämistä

Tänä päivänä Seppäkoski toimii metallirakentamisen laatuvarmana yhteistyökumppanina. Seppäkoski tunnetaan laadukkaana, laajan palvelukonseptin omaavana kumppanina. Asiakaskunta koostuu erikokoisista rakennusliikkeistä.
Toukoaho on tullut mukaan osakkaaksi perheyritykseen jo vuonna 1996 ja siirtyi operatiiviseen toimintaan mukaan muutama vuosi sitten. Sukupolvenvaihdoksen myötä taloon on tullut tuoretta kasvuhalukkuutta ja uusia ideoita. ”Talousseurantaa ja automatisointia on jo kehitetty, remonttia on tehty, työnohjausta ja tuotantoa on tehostettu ja tulevaisuudessa tulemme entistä enemmän hyödyntämään digitaalisuutta”, Toukoaho linjaa.

Yhteistyöverkosto Teräskangas

Myös yhteistyöverkostojen rakentaminen ja ylläpitäminen kuuluu yrityksen strategisiin linjauksiin. Yrityksen ympärille on rakennettu osaava verkosto muista metallialan yrittäjistä. Verkosto poiki idean teräskylästä, joka on nimetty Teräskankaaksi. ”Meillä on tilaa, jota voimme vuokrata muille alan toimijoille. Meillä on myös erilaista koneistoa ja kalustoa, jota voimme tarjota vuokralaistemme käyttöön. Lisäksi me pystymme tarjoamaan töitä alihankintana muille yrittäjille. Synergiaetu on siis valtava!”, Toukoaho innostuu.
Tilaa alueella on runsain mitoin ja piirrokset lisätilasta ovat jo valmiina. ”Rakennamme Teräskangasta tulorahoitteisesti, omien töidemme ohella, mutta tänne rakentuu alan toimijoiden yhteistyöverkosto ja unelmana on että tuossa keskellä on joku päivä Sepän kahvila, jossa verkosto voi kokoontua, jakaa töitä ja vaihtaa ajatuksia”, Toukoaho kertoo ja näyttää Puuppolantiellä sijaitsevan hallin pihaa. Alueen muutostyöt on jo aloitettu ja piha on saatu täytettyä niin, että uusienkin hallien rakentaminen on mahdollista. ”Haemme alueelle muita metallirakentamisen ammattilaisia ja esimerkiksi maalaamo olisi enemmän kuin tervetullut”, Toukoaho vinkkaa.

Töitä tarjolla

Uudet käytännöt ja tavoitteellinen, suunnitelmallinen kasvuhakuisuus ovat tuottaneet tulosta. Sen lisäksi, että ympärille tarvitaan osaavia ja sitoutuneita yhteistyökumppaneita, haetaan Seppäkoskelle yrityskulttuuriin ja toimitaan sopivaa avainhenkilöä. ”Mikäli työ metallialan kasvuyrityksessä kiinnostaa, älä epäröi olla yhteydessä!”, Toukoaho päättää.