Uusi kotimainen ennaltaehkäisyyn ja työkykyyn panostava työterveystoimija Jyväskylään

Kuvassa Jyväskylän Apila Terveyden yksikönvetäjä Niko Martiskainen ja myyntipäällikkö Ulla Timonen.

Keski-Suomen työterveyskenttä sai uuden toimijan, kun lahtelaislähtöinen Apila Terveys osti Jyväskylän Työterveys Oy:n ja laajensi yrityskaupan myötä toimintaansa Jyväskylään.

Jyväskylän toimipiste on Apila Terveydelle ensimmäinen laatuaan Päijät-Hämeen ulkopuolella. Yhteensä Apilalla on toimipisteitä nyt viisi. Apila Terveys on perustettu vuonna 2014 ja on osa Isku-konsernia.

”Apila Terveyden juuret juontavat Lahteen perustetun huonekaluvalmistajan Iskun työterveystoimintaan, josta toiminta on lähtenyt kasvamaan yhtiöittämisen myötä”, kertoo Apila Terveyden toimitusjohtaja Riikka Mattila.

Apila Terveys vastaa jo yli 500 yrityksen reilun 9 000 työntekijän työterveyshuollosta ja palvelee 2 500 yksityisasiakasta.

Toiminnan laajentaminen Jyväskylään käynnistyi Apila Terveydessä jo reilu vuosi sitten. Yrityskaupan myötä Jyväskylän Työterveys Oy:n olemassa olevat asiakkaat, henkilöstö ja toimitilat siirtyivät Apila Terveyden alle.

”Yrityskauppa antaa hyvät valmiudet kasvattaa toimintaa Jyväskylän seudulla. Ensi vuoden syyskuussa siirrymme uusiin isompiin toimitiloihin Reimarintaloon. Myös yksityisvastaanottoa laajennetaan”, kertoo Jyväskylän Apila Terveyden yksikönvetäjä Niko Martiskainen.

Apila Terveydessä on erityisosaamista toimialoilta ja työtehtävistä, joissa on paljon altisteita sekä muita työympäristöjen haittatekijöitä, kuten puu- ja kivipöly, kemikaalit, vuorotyö ja raskas fyysinen työ. Erityiskiitosta Apila Terveys onkin saanut siitä, että se tuntee teollisuusyritysten työterveyden ja -hyvinvoinnin haasteet.

”Yritykselle työkykyinen ja hyvinvoiva henkilöstö on kilpailukyvyn edellytys ja avain niin taloudelliseen tulokseen, hyvään maineeseen kuin sujuvaan rekrytointiinkin. Työelämän muutosten keskellä työterveyden ennaltaehkäisevä rooli korostuu entisestään”, Mattila sanoo.

Hyvä esimerkki työterveyden merkittävästä roolista on yhteistyö Wipak Oy:n kanssa. Wipakin ja Apilan yhteisenä tavoitteena on panostaa ennaltaehkäisevään ja työkykyä ylläpitävään työterveyshuoltoon ja siihen, että Wipakin henkilöstö voi hyvin ja jaksaa pidempään työelämässä.

”Vuoden aikana työntekijöiden sairauspoissaolot vähenivät 25 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Yhteisillä ja oikein suunnatuilla toimenpiteillä saatiin siis jo tässä ajassa aikaan vaikuttavuutta ja merkittäviä kustannussäästöjä”, sanoo Mattila.

Apila Terveydelle on myönnetty tänä vuonna Avainlippu-tunnus. Se kertoo, että Apila Terveys on täysin kotimainen yritys.

”Haluamme olla isoille yrityksille pienempi kotimainen vaihtoehto. Iskulla ja Apilalla on yhteinen, kokonaan kotimainen omistuspohja ja olemme yhdessä merkittävä kotimainen työllistäjä”, Martiskainen kertoo.

Apila Terveydellä on myös ISO 9001-laatusertifikaatti, joka on laadunhallinnan ja toiminnanohjauksen tunnetuimpia sertifiointityökaluja.

”Laatusertifikaatin avulla varmistamme, että kaikki työskentelytavat ja prosessit on suunniteltu hyvin ja yhdenmukaistettu jokaisessa toimipisteessä. Näin takaamme, että asiakkaat saavat kaikissa toimipisteissä yhtä laadukasta ja asiantuntevaa palvelua”, Martiskainen sanoo.

Keski-Suomen kauppakamarin jäsenyydestä Martiskainen toivoo erityisesti verkostoitumista.

”Kauppakamarin jäsenenä saamme näkyvyyttä oikeassa kanavassa. Odotan myös valiokuntatyöskentelyä innolla. Uskon sitä kautta saavani hyviä paikallisia kontakteja sekä syvällistä ymmärrystä valiokuntayritysten tarpeista ja haasteista”, päättää Martiskainen.

Juttu on julkaistu alun perin Kauppakamari-lehdessä 4/2019 -numerossa.