Koulutusviennin mallimaalla riittää kysyntää ulkomailla

Suomi tunnetaan maailmalla korkealaatuisesta koulutusjärjestelmästään. Koulutusviennistä onkin kasvanut muutamassa vuodessa merkittävää kansainvälistä bisnestä. Jyväskylästä ponnistava EduCluster Finland tekee pioneerityötä viedessään suomalaista koulua eri puolille maailmaa.

Qatarin koulussa lapset opiskelevat suomalaisen koulutusjärjestelmän mukaan. Kuva: Katja Vuori.

Jyväskylän yliopiston, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian koulutusosaaminen on saanut vahvasti jalansijaa ulkomailla EduCluster Finlandin siivittämänä. Vaikka Suomessa monia asioita pidetään itsestäänselvyyksinä, maailmalta tullaan hakemaan meiltä oppia.

”Suomen menestys kansainvälisissä PISA-tutkimuksissa ei ole sattumaa, sillä opettajankoulutuksen laatu heijastuu suoraan oppilaiden oppimistuloksiin. Kiinnostus on valtavaa, ja lähes päivittäin saamme erilaisia yhteistyökyselyjä ulkomailta”, EduCluster Finlandin operatiivinen johtaja Kati Loponen hymyilee.

Loponen näkee, että suomalaisen koulun taika kytkeytyy vahvasti opettajan ja oppilaan väliseen vuorovaikutukseen. Siksi hän pitää hyvänä, että entistä enemmän myös itse pohjatyö eli suomalainen opettajankoulutus kiinnostaa.

Koulutussysteemiä ei kuitenkaan voi viedä toiseen maahan suoraan, vaan se pitää adaptoida paikallisesti. Tämä taas vaatii vuosien työtä ja piinkovaa ammattitaitoa. Kehitystyötä on tehtävä jatkuvasti.

EduCluster Finlandin oma koulu Qatarissa on esimerkki siitä, kuinka sopeuttaminen uuteen kieli- ja kulttuuriympäristöön on onnistunut erinomaisesti. Koulu toimii suomalaisten opettajien voimin, ja siellä noudatetaan suomalaista opetussuunnitelmaa ja pedagogiikkaa.

EduCluster Finlandin operatiivinen johtaja Kati Loponen näkee, että suomalaisen opettajankoulutuksen laatu heijastuu suoraan oppilaiden oppimistuloksiin. Kuva: Tero Takalo-Eskola.

”Qatarin koulu on ensimmäinen ulkomaille perustamamme koulu. Se on toiminut nyt viitisen vuotta, ja syksyllä siellä on tarkoitus aloittaa myös lukio-opetus”, Loponen kertoo.

Qatarin lisäksi EduCluster Finlandilla on toimintaa yli 50 maassa, ja sen toimistot sijaitsevat Jyväskylän ja Helsingin lisäksi Abu Dhabissa, Dohassa ja Shanghaissa. Yrityksen pääpainopistealueina on tällä hetkellä Gulfin alue Persianlahdella sekä Aasia. Niinpä uusimmat koulutusvientikohteet löytyvät Omanista ja Malediiveilta.

”Laadunvarmistuskumppanuuksien avulla autamme alusta lähtien muuttamaan paikallisen koulun suomalaistyyppiseksi. Esimerkiksi Malediiveilla teimme vuoden ajan aktiivista työtä, ja nyt suomalainen koulukulttuuri näkyy jo oppilaissa asti”, Loponen kuvailee.

Loponen uskoo, että kiinnostus suomalaista koulutusjärjestelmää kohtaan ei hiivu tulevaisuudessakaan, kunhan koulutusviennin hallinnollisia esteitä puretaan. Kasvutavoitteet ovatkin huimat. Suomalaiskouluihin jopa jonotetaan niiden hyvän maineen ansiosta.

”Tervehenkinen suomalainen nöyryys viehättää maailman eri kolkissa, ja siksi osaamisemme huomataan nimenomaan toiminnan ja tulosten kautta. Tämä on äärimmäisen mielenkiintoista bisnestä, koska saamme koko ajan luoda uutta ja kokeilla uusia ideoita yhdessä”, Loponen tiivistää.


Jäsenyys on merkki luotettavuudesta – Keski-Suomen kauppakamarilla jo reilut 650 jäsentä

Nostamme jäsenyrityksiämme esiin kanavissamme ja kerromme mielellämme positiivisia yritysuutisia. Onko organisaatiollasi tiedotettavaa tai haluatko näkyvyyttä kanavissamme? Lisää tiedotuslistalle tai ota yhteyttä: nelli.miettinen@kskauppakamari.fi. Tule mukaan vaikuttavaan joukkoomme.